Kysynkö Herran tahtoa?

Jeremia esteli saamaansa Jumalan kutsua työhön tekosyyllä, jonka taustalle kätkeytyi pelko. Kuinka monta Jumalan tarkoitusta minä olen ollut estelemässä pelkojeni tai maineeni tähden? Jumala ei odottanut Jeremiaalta mitään erityisiä suorituksia, vaan Hän itse tekisi nuoresta miehestä sen, mikä oli tarkoitus. Jumalan valinta antoi Jeremiaalle arvovaltaa, mutta se oli myös avuksi hänelle siinä, että hän saattoi kääntää katseensa pois itsestä ja suuntaamaan sen Jumalaan. Tämä ei silti ole helppoa, sillä jo seuraavasta jakeesta voimme lukea Jeremiaan estelevän annettua tehtävää vedoten nuoruuteensa. Jumala ei kuitenkaan kehota pelkäämään edes oman nuoruuden tai pitkän iän tuomia rasitteita. Raamatusta voimme löytää vain Jumalaan itseensä kohdistettuja pelkokehoituksia. Ihmisiä tai sielunvihollista Raamattu ei kehota pelkäämään.
"Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua." (Jer 1:8)
Jumala ei ainoastaan lupaa suojelua. sillä Hän lupaa myös kantaa vastuun sanastaan valvoen, että se toteutuu "minä itse valvon, että sanani toteutuu." (Jer 1:12) 

Jeremiaan kirjassa Jumala tekee meille yllättävän kysymyksen:
Näin sanoo Herra: "Mitä pahaa isänne minusta löysivät, kun he kääntyivät minusta pois? He lähtivät seuraamaan olemattomia jumalia ja menettivät arvonsa minun silmissäni."  (Jer 2:5)

Mitä väärää Jumala on tehnyt, että olemme saaneet milloin minkäkin aiheen kääntyä Hänestä pois? Meissä olevaa syntiä puolustamme väittämälle, etten voi itselleni mitään, koska Jumala loi minusta tällaisen. Tällaisen itsesäälin taustalle kätkeytyy syytös Jumalaa kohtaan. Eikö kaikki Jumalan luoma ollutkaan hyvää ja oikein tehtyä? 
Tekeekö Jumala jotain väärää meitä kohtaan? Tekeekö Jumala jotain väärin, kun emme ole kiinnostuneita Hänen sanansa tutkimisesta? Kansakunnan tuho alkaa hengellisestä luopumuksesta. Samalla tavalla myös yksittäiset ihmiset kulkevat tuhoaan kohti. Jumalasta luopuminen vie väistämättä epäjumalien palvontaan. Papeille ja sananpalvelijoille oli uskottu Jumalan sanan opettaminen kansalle. Jokaisen Jumalan sanaa opettavan tehtävänä on selvittää Jumalan tahtoa, vaikka onkin helpompaa mukautua ihmisten tahdon mukaiseen opetukseen säästyen vastustukselta. Jos Jumalan sanaa ei tunneta, ei myöskään tunneta sitä Jumalaa, jollaiseksi Hän itsensä Sanassaan ilmoittaa.

Kyselkäämme Herran tahtoa. Rukoilkaamme myös eksyneiden hengellisten johtajiemme puolesta. Se mitä tänä päivänä ajassamme tapahtuu, on tapahtunut myös profeetta Jeremiaan aikana:
Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat Baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa.  (Jer 2:8)

Jumala kantaa vastuun sanastaan!

Jeremiaan kirja kertoo Jumalan valinneen Jeremiaan jo äitinsä kohdussa. Jumala haluaa rohkaista nuorta Jeremiaa olemaan varma ja peloton hoitaessaan tulevaa ikävää tehtäväänsä. Ikäänkuin kuulisimme Jumalan sanovan: "älä kanna huolta sanomasi saamasta vastaanotosta. Julista vain sanoma, jonka saat välitettäväksesi." Sananpalvelijan tehtävänä on välittää eteenpäin sitä, mitä Jumala on tehnyt ja sanonut. Tästä syystä tehtävään kutsuttu on julistuksestaan  ensisijaisesti vastuussa Jumalalle. Sama sana, jota sananpalvelija julistaa, koskee myös häntä itseään.

Jeremia kuitenkin pelkää. Hän nimittäin vetoaa nuoruuteensa väittäen ettei osaa puhua. (Jer 1:6) Jumala kuitenkin tunnisti Jeremiaan selittelyn takaa ihmispelkoa. Siksu Jumala sanookin Jeremiaalle:
"älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän ja puhu, mitä ikinä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua" (Jer 1:7-8)

Kun kaikkivaltias Jumala on suojelijanamme, ei tarvitse pelätä sielunvihollisen asettamia ansoja. Jumalan sana ei palaa takaisin tyhjänä, vaan toteuttaa aina Jumalan asettaman tarkoituksen. Sananjulistajan ei tarvitse katsoa itseensä, ei omiin mahdollisuuksiinsa, ei mielipiteisiinsä, vaan hän saa kertoa siitä, mitä Jumala on Raamattuun kirjoittanut. Siinä on kaikki.

Jeremiaan aikana suuri osa Raamatusta oli vielä kirjoittamatta, siksi Jumalan sana tuli kansalle profeettojen julistuksen välityksellä. Tänä päivänä sananpalvelijan tehtävä on helpompi, sillä Jumalan sanan mukaisessa julistuksessa voi aina vedota siihen, mitä Raamattuun on kirjoitettu.

Herra kysyi minulta: "mitä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Näen mantelipuun oksan" (Jer 1:11)

Mantelipuuta kutsuttiin herättäjäksi. Talven jälkeen se kukkii puista ensimmäisenä aikaisin keväällä. Se ikäänkuin julistaa talven päättymistä, mutta myös kuivan kesän saapumista. Jeremiaan tehtävä on herätellä ihmiset epäjumalanpalveluksista, joka oli luvatun kansakunnan pahin synti. Nykypäivän Suomessa kansakuntamme pahin synti näyttää olevan samankaltainen. Raamatun arvovalta Jumalan sanana on kyseenalaistettu. Kansakuntamme ei kovin paljon välitä siitä, mitä Jumala on sanonut. Vaikuttaa siltä, että ongelma vaivaa myös ev.lut. kirkkomme ylimpiä hengellisiä johtajia.

"Oikein, se on mantelipuun oksa" sanoi Herra, "minä itse valvon, että sanani toteutuu." (Jer 1:12)
Vaikka Jumala on kutsunut Jeremiaan kansansa herättelijäksi, vastuu sanasta pysyy Jumalalla. Jumala itse valvoo, että Jeremiaan välittämät sanat aikanaan täyttyvät. Sananpalvelijan on kuitenkin tunnettava Jumalan sana voidakseen julistaa sitä. Hänen täytyy tietää, mikä on Jumalan Sanaa. Toisaalta hän saa luottaa siihen, että julistettu Jumalan sana tekee aina tehtävänsä. Sen vaikutus on julistajaa suurempi, sillä Jumalan sanaan perustuva julistus on Jumalan sanaa, josta Jumala on itse vastuussa.

"Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään." Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan. Vaikka he ryhtyvät sotaan, he eivät sinua voita, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."
(Jer 1:17-19)

Jeremiaalle oli jaksamisen kannalta tärkeää tietää, että hän julisti Herran sanaa, sillä hänen työnsä näytti tuloksettomalta ja toivottomalta.

Numero 40 - koettelemuksen luku!

Oletko Raamattua lukiessasi kiinnittänyt huomiota numeroihin? Täydellisyyttä ja päättymistä kuvaavan luvun 7 lisäksi luku 40 esiintyy erityisen usein Raamatun kirjoissa. Numero 40 kuvaa koetuksen aikaa, sen jälkeen alkaa uudenlainen ajanjakso. Helatorstaita Jeesuksen taivaaseenastumisen muistopäivää vietämme 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Helluntaipäivän koittaessa opetuslapset olivat koolla ja tulivat Pyhällä Hengellä täytetyiksi.Koitti uusi aika. 

• Saatuaan kasteen Jeesus paastosi erämaassa 40 päivää ja 40 yötä (Matt 4:2, Luuk 4:2).

• Ylösnousemuksensa jälkeen hän ilmestyi opetuslapsilleen 40 päivän aikana useasti (Apt 1:3)

• Nooan aikana vedenpaisumuksessa satoi 40 päivää ja yötä (1 moos 7:12).

• Lääkärien toimesta Jaakobin ruumista balsamoitiin 40 päivää (1 Moos 50:3).

• Iisak oli nelikymmenvuotias ottaessaan vaimokseen Rebekan (1 Moos 25:20).

• Samoin Eesau ottaessaan kaksi vaimoa (1 Moos 26:34).

• Mooses paastosi vuorella 40 päivää ja 40 yötä (2 Moos 24:18).

• Mooses kertoo kansan synnin tähden rukoilleensa armahdusta Israelin kansalle 40 päivää ja 40 yötä (5 Moos 9:25). 
• Israelin kansa vaelsi erämaassa 40 vuotta (4 Moos 14:33).

• Poikalapsen synnytettyään äidin epäpuhtaus kesti 40 päivää (3 moos 12:2-9).

• Mooseksen elämä rakentui kolmesta 40 vuoden jaksosta: 40 vuotta Egyptissä (Apt 7:23), 40 vuotta erämaassa Midianin maassa (Apt 7:30) ja 40 vuotta kansanjohtajana erämaavaelluksen aikana.

• Luvattuun maahan lähetetyt tiedustelijat viipyivät matkalla 40 päivää (4 Moos 13:25).

• Tuomittaessa ruoskittavaksi iskuja sai antaa enintään neljäkymmentä (5 Moos 25:3).

• Jumala jätti israelilaiset heidän rikkomustensa tähden 40 vuodeksi filistealaisten armoille (Tuom 13:1).

• Israel sai elää rauhassa 40 vuotta Otnielin vallan alaisuudessa (Tuom 3:11).

• Baarakin vallan alaisuudessa 40 vuotta (Tuom 5:31).

• Gideonin vallan alaisuudessa 40 vuotta (Tuom 8:28). 

• Filistealainen Goljat koetteli israelilaisten kärsivällisyyttä 40 päivää, ennen kuin Daavid asettui linkoineen häntä vastaan (1 Sam 17:16).

• Iisebelin vihaa paennut profeetta Elia kulki enkelin antaman ruuan voimalla 40 päivää ja yötä, kunnes hän tuli Hoorebille, Jumalan vuorelle (1 Kun 19:8).

• Suuressa Niniveen kaupungissa suuren kalan vatsasta selvinnyt Joona saarnasi: "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!" (Joona 3:4). Toiminnan seurauksena kuningas käski kansaa paastoamaan ja rukoilemaan Jumalaa pelastamaan kaupungin asukkaat.

• Israelin kansa pyysi kuningasta, Jumala antoi Saulin, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta (Apt 13:21)

• Kuninkaaksi tullessaan Daavid oli kolmikymmenvuotias, ja hän hallitsi neljäkymmentä vuotta (2 Sam 5:4)

• Kuningas Salomo hallitsi Israelia Jerusalemissa 40 vuotta (1 kun 11:42)

• Kuningas Jooas hallitsi Jerusalemissa 40 vuotta (2 kun 12:1)

• Juudan kansan syntejä Hesekielin oli kannettava neljäkymmentä päivää (Hes 4:6).

• Egyptin autiomaakausi kesti 40 vuotta (Hes 29:12).

Profeetta Jeremiaan toimintakausi kesti 40 vuotta. Tämä aika oli etsikonaikaa Juudan kansalle. Kansa ei kuitenkaan osannut tehdä oikeita johtopäätöksiä. Seurauksena oli temppelin tuhoutuminen ja kansan joutuminen pakkosiirtolaisuuteen.
Osaanko minä tehdä oikeat johtopäätökset etsikkonaikanani?

Löytyneen lakikirjan seuraus!

Kuningas Joosia toimi Juudan hallitsijana n. 640-609 eKr pannen toimeen useita uskonnollisia uudistuksia. Hän antoi määräyksen vieraiden jumalien uhrimenojen poistamisesta ja jumalanpalveluksen uudistamisesta. Temppelin korjaustöiden yhteydessä löytyi lain kirja (ilmeisesti ainakin osa 5 Moos kirjasta). Lakikirja oli ollut ehkä hyvinkin pitkään kadoksissa? Kuningas Josia halusi palauttaa luopuneen kansansa takaisin Jumalan tahtomalle tielle, siihen tuli avuksi myös tämä kadoksissa ollut lakikirja. Raamattu sanookin Joosiasta, että hän teki sitä, mikä oli oikein Herran silmissä. Josia oli kahdeksanvuotias kuninkaaksi tullessaan ja hallitsi Jerusalemissa 31 vuotta. Hän kulki kaikessa esi-isänsä Daavidin teitä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. (2 Kun 22:2) Josia oli 16 ikäinen, kun hän alkoi kysellä esi-isänsä Daavidin Jumalan tahtoa. 20-vuotiaana hän ryhtyi hävittmään Juudasta ja Jerusalemista kukkulapyhäkköjä, asera-tarhoja, sekä puisia ja metallisia epäjumalankuvia. Baalien alttarit hajotettiin, jumalakuvat murskattiin ja siroteltiin niiden haudoille, jotka olivat uhranneet niille. Pappien luut Josia poltti heidän omilla alttareillaan. Näin hän puhdisti Juudan ja Jerusalemin. Josia oli 22-ikäinen Jeremiaan aloittaessa toimintansa 20-30 vuotiaana. Kuningas oli 26-vuotias, kun lakikirjan löytyminen synnytti Juudan kansassa heräyksen. (2 Kun.22-23 ja Aik 34) Tämän heräyksen keskellä sai profeetta Jeremia työnsä alkuvaiheissa toimia. Herätyksiä ei tämän jälkeenkään ole saaneet aikaan ihmiset, vaan Jumalan sana. Jumala käyttää ihmisiä, mutta herätyksen saa aikaan hänen sanansa.

Kun kuningas Josia kuuli mitä kirjassa sanottiin, hän repäisi vaatteensa. Hän käski alaistensa kysyä Herralta, mitä on tehtävä, kun kirja on löytynyt. Kuningas Josia todella arvosti Jumalan käskyjen mukaista elämää. Kuningas Josia palveli koko sydämestään ja sielustaan Herraa niinkuin Mooseksen laki määrää. Naisprofeetta Hulda kertoo: onnettomuus kohtaa tätä paikkaa ja sen asukkaita. Kiroukset, jotka on mainittu Juudan kuninkaalle luetussa kirjassa, Jumala panee täytäntöön. He ovat hylänneet Jumalan ja polttaneet uhreja muille jumalille. Näillä teoillaan he ovat saaneet Jumalan vihan heräämään. Mutta koska Juudan kuningas kyselee Herran tahtoa, hän pääsee rauhassa lepäämään eikä hänen tarvitse nähdä sitä onnettomuutta, johon tämä paikka ja sen asukkaat joutuvat. Josia hävitti kauhistuttavat epäjumalakuvat kaikkialta israelilaisten alueilta ja sai Israelin asukkaat palvelemaan Herraa, Israelin Jumalaa. Koko hänen elinaikanaan he eivät luopuneet Herrasta, isiensä Jumalasta.

Kuningas Josian kohtaloksi osoittautui egyptiläisten nuoli, jonka aiheuttamasta haavasta hän ei toipunut. Josia ei menetellyt viisaasti ryhtyessään taisteluun egyptiläisiä vastaan. Nämä olivat ilmoittaneet, että heidän tarkoituksenaan oli vain kulkea Juudan alueen poikki hyökätäkseen Babylonian armeijan kimppuun. Josia varoituksista huolimatta ryhtyi taisteluun faraon joukkoja vastaan. Jumalan ihmisetkin saattavat syyllistyä tyhmyyksiin elämässään.
Jeremia suri Josian kuolemaa, sillä tämä oli ollut hyvä kuningas. Josian kuolema pysäytti kansan keskuudessa hyvän kehityksen Jumalan tahtomaan suuntaan.

Raamatun tärkeät profetiat

Raamatun profetiakirjoista voidaan nostaa joitakin profetioita kokonaisuuksien hahmottamiseksi:
1. Jerusalemin hävityksestä ja juutalaisten maanpaosta ennustivat useat profeetat vuosikymmenten, jopa vuosisatojen aikana.
Profetia Toteutui 605, 597 ja 586 eKr.

2. Juutalaisten paluusta Jerusalemiin ennustivat useat profeetat, myös Jeremia ennusti 70 vuoden pakkosiirtolaisuuden ajanjakson.
Paluu toteutui n. 70 vuotta maanpaon jälkeen.

3. Messiaan tulo on ennustus Jeesuksen tulemisesta maan päälle. Tästä on ennusteet useilta profeetoilta.
Jeesuksen toimintakausi n. 480 vuotta Jerusalemin jälleenrakentamiskäskyn antamisen jälkeen

4. Jerusalemin hävitykseen ja juutalaisten maanpakoon liittyvän ilmoituksen antoi Jeesus. Tapahtuu yhden sukupolven aikana.
Toteutui n. 40 vuotta myöhemmin 70 jKr.

5.Juutalaisten paluun Jerusalemiin Jeesus viittaa tapahtuvaksi pakanain ajan päätyttyä
Toteutunut n.1900 vuotta myöhemmin (1948 ja 1967)

6. Messiaan tulo, Jeesuksen paluusta ilmoitti Jeesus itse, mutta vain Jumala tietää milloin?
Ei ole vielä toteutunut

Viisi kuudesta profetiasta on toteutunut. Myös kuudes ennustus tulee toteutumaan. Jumala tuntee tulevaisuuden ja hän saa aikaan tulevaisuuden. Jumala voi muuttaa tulevaisuudensuunnitelmiaan ihmisten käyttäytymisen mukaan. Jos kansa esimerkiksi Jeremiaan aikana olisi noudattanut Hänen tahtoaan, olisiko temppelin tuhoutumista ja pakkosiirtolaisuutta tapahtunut lainkaan? Joona profetoi Niiniven tuhoa, mutta profetia ei toteutunut, koska Niniveläiset katuivat. Kaupunki tosin tuhoutui satojen vuosien kuluttua.
Jeesuksen paluu on varma. vielä on aikaa kertoa tästä. Emmehän unohda puhua jälkeläisillemme? Juutalaiskansa on vuosituhansia säilyttänyt tradition toistaa ja muistuttaa jälkeläisiään Egyptistä vapautumisesta. Raamatun sanoman toistaminen ei ole turhaa. Lapsemme tarvitsevat opetusta Raamatusta. Aikuiset tarvitsevat opetusta, jotta emme unohda opettaa jälkeläisiämme.

Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa

Kun Jeesus saarnasi, hän tiesi kuulijoidensa tuntevan VT:n kirjoitukset. Ne muodostivat puitteen opetuksille ja vertauskuville. Raamatun opetuksia ja vertauksia voidaan ymmärtää paremmin tutkimalla niitä juutalaisesta kulttuurista käsin. Raamattu sisältää paljon oppimisen vaivaa. Ajan oloon oppimisen vaiva ainakin Jeesukseen uskovassa tuottaa hedelmää. Olen saanut hämmästellä, kuinka paljon VT sisältää viittauksia Kristukseen ja kuinka ovelilla tavoilla Jumala ilmoittaa olemuksestaan. Samalla oppii tuntemaan Jumalaa ja jopa tietämättäänkin toimimaan Hänen tahtonsa mukaisesti. Sanan äärellä viipyminen pitää pienenä. Usein jään tarkastelemaan omaa olemustani pohdiskellen, olenko toiminut vastaavassa tilanteessa itse oikein?
Jumala päätti ilmoittaa itsestään ja olemuksestaan juutalaiskansan kautta, joka kirjoitti Raamatun. Raamattu enimmäkseen on kirjoitettu heprealaisesta maailmankatsomuksesta käsin. Jos VT:n opetukset jäävät toissijaiseksi, esimerkiksi oppi Jumalasta tahtoo saada Raamatulle vieraita painotuksia. Mutta vielä harmillisempaa on se vaara, että Vanhaa ja Uutta Testamenttia yhdistävä tekijä - Kristus jää hämärämmäksi.

Millainen sydän Jeremiaalla oli?

Jeremia tekee Raamatun profeetoista poikkeuksen siinä, että hän paljastaa itsestään paljon. Hän kertoo useita yksityiskohtia:
- syntyy pappissukuun
- valittiin profeetan tehtävään ennen syntymäänsä (1:5) ja sai kutsun siihen hyvin nuorena (1:6)
- profeetan tehtävän hän sai Jumalalta (1:9-10)
- sanoma mursi hänen oman sydämensä (9:1)
- ei voinut solmia avioliittoa, koska ajat olivat huonot (16:1-4)
- kansa torjui hänet (11:18-21, 12:6, 18:18)
- kansa vihasi häntä, häntä lyötiin ja pantiin jalkapuuhun (20:1-3)
- halusi luopua tehtävästään, mutta Jumala ei sitä sallinut (20:9)
- hänet vangittiin ja syytettiin petturuudesta (37:11-16)

Jeremia sai elää historiallisesti merkittävänä aikana nähdessään Jerusalemin tuhon ja kansan siirtymiseen Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Jeremia kannatti antautumista viholliselle ja alistumista pakkosiirtoon. Kansan etsikkoaika oli mennyt ohi. Epäjumalien palvelus oli mennyt liian pitkälle, vaihtoehdoksi Jumala tarjoili vain antautumismahdollisuuden, jolloin palkkioksi sai säilyttää henkensä. Näin Babylonian orjuus muodostui kansalle pelastukseksi. Jumala käytti vierasta jumalatonta kansaa pelastuksen välikappaleena. Pakkosiirron orjuus oli osoitus Jumalan rakkaudesta, vaikka ratkaisu ei ollut mieluinen Jumalallekaan. Samalla tavalla saattaa olla sinun ja minun kohdalla? Jumala joutuu ratkaisemaan syntiemme syvyydestä johtuvia ongelmia sillä, että Hän joutuu antamaan meidät vieraan maan orjaksi havahtuaksemme löytämään Jumalan tahdon?

Jumala valitsi kovan tuomion julistajaksi miehen, jolla oli herkkä ja myötätuntoinen sydän. Jeremia kaipasi myötätuntoa ja rakkautta, sitä ei kuitenkaan hänelle suotu. Niinpä hän valittikin, ettei jaksa hoitaa hänelle annettua tehtävää. Mutta huomasi pian Jumalan sanan olevan kuin liekehtivä tuli luissa. Sitä oli pakko kuuluttaa. Jeremia jatkoi työtään, vaikka se särki hänen sydäntään. Tämä on kuvaa myös Jumalan sydämestä. Jumala halusi kansansa tietävän, että vaikka hän tuomitsi heidät, se särki Hänen sydämensä.

Jeremia oli surujen ja tuskien tuttava, kuten Jeesuskin aikanaan. Ero oli siinä, että Jeesus kantoi meidän surumme ja tuskamme. Jeremia kantoi omaa taakkaansa. VT:n profeetoista Jeesus lainaa puheissaan eniten Jeremiaa ja Hooseaa. Hoosean kirja muistuttaakin sanomansa puolesta paljolti Jeremiaan kirjaa. Jeremia toimi profeettana Juudassa 40 vuotta, joka oli Jumalan antama aika kansan kääntymiseksi. Tämän jälkeen temppeli tuhottiin. Myös Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen kului 40 vuotta, kun temppeli jälleen tuhottiin.

Nykyisinkin Jumala ja hänen tahtonsa jätetään yleensä suunnitelmien ulkopuolelle. Raamatun sanoman esiin nostamisesta ei pidetä tänäänkään.

Sinun tulee repiä ja särkeä

Älä pelkää heitä; sillä minä olen tykönäs, ja pelastan sinun, sanoo Herra. Ja Herra ojensi kätensä ja tarttui minun suuhuni; ja Herra sanoi minulle: katso, minä panen minun sanani sinun suuhus. Katso, minä panen sinun tänäpänä kansain ja valtakuntain päälle, repimään, särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan: rakentamaan ja istuttamaan. (Jer. 1:8-10 Rk. 1776)
 Jeremiaan kirjan ensimmäisen luvun jae 10 on vuoden 1992 käännöksessä tulkittu näin: "Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa."

Jeremiaan aika
Jeremia oli pappissukua, kotoisin Benjaminin heimon alueelta. Jeremiaan isä Hilkia kuului pappisyhteisöön, joka korosti Mooseksen lakien noudattamisen tärkeyttä. Hurskaassa kodissaan Jeremiaa todennäköisesti suojeltiin silloisen pääkaupungin Jerusalemin paheilta. Kuningas Manassen kuollessa Jeremia oli vielä lapsi. Mutta Manassen pitkän hallituskauden aikana syntynyt turmelus jatkui hänen jälkeensäkin. Manasse rakennutti Juudaan maahan vieraiden jumalien temppeleitä, pystytti pakanallisia alttareita ja aloitti uudestaan meitä kauhistuttavat ihmisuhrit. Jerusalemin temppeliin hän pystytti Assyrialaisten irvokkaan jumalattaren kuvan, jonka kunniaksi papit ja miehiset palvojat järjestivät rituaalisia orgioita temppelissä asuneiden "pyhien" prostituoitujen kanssa. Temppelin pihoille pystytettiin auringonjumala samasin ja muita epäjumalia. Mooseksen lain mukaan kaikenlainen noituus oli kuoleman uhalla kielletty, silti henkienmanaajat ja enteiden tulkitsijat toimivat julkisesti. Kuninkaan toimia julkisesti vastustavia ihmisiä teloitettiin. Manassen kuoltua hänen poikansa Joosia peri valtaistuimen. Hän teki joukon jyrkkiä uskonnollisia uudistuksia pyrkien puhdistamaan valtakunnan pakanallisista piirteistä. Joosian sotilaat hajottivat vieraiden jumalien pyhäkköjä, temppelialueelta poistettiin epäjumalien kuvapatsaat, temppeliportot ja noituudenharjoittajat teloitettiin.
Jeremia oli ehkä 18-vuotias, kun hän tunsi kutsumuksensa ensimmäisen kerran. Jeremia piti itseään liian nuorena tehtävään, mutta Jumala rohkaisi häntä puhumaan kaikki, mitä Jumala käskee hänen puhua. Jeremiaalle paljastettiin Juudan tuleva tuomio. Tuomiota seurasi vainot. Jumala lupaa olla Jeremiaan kanssa ja pelastaa hänet. Jumala kielsi häntä ottamasta vaimoa, koska Juuda hävitettäisiin ja perheet tuhottaisiin sukupuuttoon. Tämän vuoksi Jeremia aloitti tehtävänsä raskain sydämin. Jeremia joutui vasten tahtoaan toimimaan tuomion julistajana omalle kansalleen. Hänen sanomastaan näkyy rakkaus omaa kansaa kohtaan ja syvä huoli sen katumattomuudesta ja synnistä. Hän oli johdonmukainen linjassaan myös vainoja ja vaivoja kohdatessaan. Tapahtumat vyöryivät siihen suuntaan, kuin hän oli ennustanut. Tämän näkeminen on ollut raskasta herkkätuntoiselle kansaansa rakastavalle profeetalle. Jeremiaasta tuli pian suoranainen kiusanhenki Jerusalemin kaupungissa. Hän jatkoi asukkaiden suomimista näiden pilkasta välittämättä. Jeremiaan halu oli pelastaa ihmiset, mutta ihmiset vastustivat ja pilkkasivat häntä. 

Jeremiaan kirja
Jeremiaan kirjasta voidaan poimia erilaisia teemoja, joita hän erityisesti piti esillä. Näitä ovat mm liitto Jumalan ja hänen kansansa välillä, Juudan kansan irtautuminen Jumalasta, leskien ja orpojen puolustaminen vahvoja ja jumalattomia vastaan, Jumalan rangaistukset seuraavat tietoista syntielämää. Jeremia rukoilee kansansa puolesta ja asettuu itsekin yhdeksi syntiseksi. Jeremia on suorasanaisuudestaan huolimatta herkkä ja sydämellinen.
Jeremiaan kirja on psalmien jälkeen pisin, se ei etene aikajärjestyksessä. Siitä löytyy runomuotoista tekstiä, suorasanaista julistusta ja kertomusta. Kirjaa voidaan jakaa myös eri kuninkaiden mukaan: Joosian aika, Joojakimin aika, Sidkian aika. Jakoperuste voisi olla myös: profetiat ennen Jerusalemin hävitystä (1-25), lohdutuksen kirja (20-33), kertova osuus (26-29, 34-45, 52), ennustukset naapurikansoista (46-51).
Ensimmäisessä luvussa Jumala puhuu Jeremiaalle pohjoisesta purkautuvasta onnettomuudesta maan asukkaiden päälle. Jumala sanoo kutsuvansa kaikki pohjoisten valtakuntien kansat. Juudan kansalle julistetaan tuomio kaikesta heidän pahuudestaan liittyen lähinnä epäjumalanpalvelukseen. Jumala rohkaisee Jeremiaa: "älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään. Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet ja papit nousevat sinua vastaan. Vaikka he ryhtyvät sotaan, he eivät sinua voita, sillä minä, Herra olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."
Kuningas Joosian ja Joojakimin aika
Kuningas Joosia ponnistukset Mooseksen lain mukaisten menojen palauttamiseksi Juudaan saivat uutta intoa kun Jerusalemin temppelistä löytyi vanha lakikirja, jossa Mooseksen lain määräyksiä perusteltiin. Egyptin liittoutuessa heikentyneen Assyrian valtakunnan kanssa Kuningas Joosia pelkäsi sen vaarantavan Juudan itsenäisyyspyrkimykset ja ryhtyi sotaan pyrkien estämään Egyptin etenemisen. Taistelussa Joosia haavoittui kuolettavasti ja kuoli matkalla Jerusalemiin. Pian sen jälkeen Egyptin armeija kukisti Joosian joukot ja Juuda jäi joksikin aikaa Egyptin yliherruuteen. Faarao Nekho nimitti Juudan kuninkaaksi Joojakimin, joka vallanhimossaan ei piitannut Joosian uskonnollisista uudistuksista. Pakanauskonnot levisivät nopeasti Juudan kuningaskuntaan. Jeremia sai Herralta tehtävän julistaa Jerusalemin temppelin esipihalla lehtimajajuhlan aikaan: "te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte jumalia, joita ette tunne. Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen." Jeremia ennusti vielä temppelin hävityksen. Väkijoukko hurjistui, koska he olivat sitä mieltä, että juuri Joosian uudistukset ajoivat heidät Egyptin valtaan. Väkijoukon mielestä Jeremiaan oli kuolemalla kuoltava. Viranomaisten toimesta hän kuitenkin täpärästi pelastui.
Joskus Jeremia masentui kutsumuksestaan niin, että hän epäili kutsumustaankin, silti hän ei voinut tukahduttaa polttavaa pakkoaan puhumiseen. Kuningas Joojakim ei piitannut Jeremiaan rangaistussaarnoista. Jeremia kuitenkin huolestui kuninkaasta ja nuhteli häntä ylellisestä elämästä, jolla rasitti omaa kansaansa. Vain neljä vuotta Joosian kuoleman jälkeen Egyptin ylivalta yhtäkkiä luhistui, kun Nebukadressar voitti farao Nekhon sotajoukon. Joojakimistä tuli Nebukadressarin palvelija. Samana vuonna Jeremia sai Herralta sanan: "ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka olen puhunut sinulle. Ehkäpä Juudan heimo, kuultuaan kaiken sen onnettomuuden, jonka minä aion heille tuottaa, kääntyy, kukin pahalta tieltään, ja niin minä annan anteeksi heidän pahat tekonsa ja syntinsä. Jeremiaalta oli evätty pääsy Jerusalemin temppeliin, niinpä hänen kirjurinsa hoiti tehtävän ja luki ennustuksia sisältävät kirjakääröt. Ne toimitettiin kuningas Joojakimille, joka samalla lämmitellessään hiilipannun hehkun ääressä poltti arvokkaat papyrukset.

Ensimmäinen pakkosiirto
Babylonialaiset marssivat 604 eKr Juudan halki. Kuningas Joojakim alistui taisteluitta ja maksoi suuren veron Nebukadressarille. Kolme vuotta myöhemmin Joojakim nousi kapinaan Babylonian yliherruutta vastaan, jolloin Nebukadressar lähetti joukkonsa Juudaa vastaan ja myöhemmin myös itse hyökkäsi armeijansa kanssa Juudaan. Jerusalemissa ei ehditty varustautua, Joojakim kuoli yhtäkkiä. Hänen 18-vuotias poikansa Joojakin nousi valtaistuimelle samaan aikaan, kun babylonialaiset piirittivät pääkaupungin. Kolmen kuukauden piirityksen jälkeen Jerusalem antautui. Valloittajat veivät aarteita Jerusalemin temppelistä, mutta eivät hävittäneet kaupunkia pahasti. Kuningas, hänen perheensä, ylimyksiä ja kaupungin vaikutusvaltaisia asukkaita, sotilaita ja käsityöläisiä vietiin vankeina Babyloniaan.
Nebukadressar asetti kuninkaan sedän Sidkian alaisekseen hallitsijaksi Juudaan.
Jeremia vaati Herran nimessä, että maan oli alistuttava kovaan kohtaloonsa. Kyseessähän oli vain oikeudenmukainen rangaistus siitä, että israelilaiset olivat rikkoneet liittonsa Herran kanssa. Näin Jeremia loukkasi maanmiestensä kansallista itsetuntoa ja tuli entistä vihatummaksi. Jeremiaan ajatusta pitää vastarintaa mielettömänä pidettiin maanpetoksena. Jeremia saikin Herralta ilmoituksen, että sitä kansaa ja valtakuntaa, joka ei tahdo palvella Baabelin kuningasta minä rankaisen miekalla, nälällä ja rutolla. Sidkialle erityisesti hän lisäsi varoituksia taivuttaa itsensä Baabelin kuninkaan alle. Mahdollisesti Jeremiaan varoitusten vuoksi Sidkia sillä kertaa luopui jo käynnissä olevasta Babylonian vastaisesta salahankkeesta. Jeremia lähetti myös kirjeen Babyloniaan viedyille Juudan asukkaille ja kehoitti heitä alistumaan Herran tuomioon. Erityisesti hän varoitti heitä luottamasta ennustajiin, jotka neuvoivat kapinoimaan. Jeremia kirjoitti Jumalan tahdon olevan, että maanpakolaiset jäävät vankeuteen 70 vuodeksi, joka tarkoitti sitä, että vasta maanpakolaisten jälkeläiset saavat palata takaisin Jerusalemiin.
Juudan valloitus, Jeremiaan vankeus
Kansalliset piirit Juudassa painostivat kuningasta vapautumaan Babylonin alaisuudesta. v. 589 eKr Sidkia taipui ja julisti Juudaan itsenäiseksi. Nebukadressar joukkoineen valloitti Juudaan ja vimmaisen vastarinnan jälkeen saartoivat myös Jerusalemin. Piirityksen aikana Sidkia lähetti pappeja kysymään Jeremiaalta sanomia Herralta. Sanoma oli musertava: "joka jää tähän kaupunkiin, kuolee miekkaan, nälkään ja ruttoon, mutta joka lähtee ulos ja menee kaldealaisten puolelle saa elää ja pitää henkensä saaliinansa. Sillä minä olen kääntänyt kasvoni tätä kaupunkia vastaan sen onnettomuudeksi. Baabelin kuninkaan käsiin se annetaan ja hän polttaa sen tulella." Jeremia valitti tulossa olevaa tuhoa: "Voi minun rintaani! Minä vääntelehdin tuskasta. Hävitys tulee hävityksen päälle, sillä koko maa on tuhottu."
Odottamatta jerusalemilaisille tuli apua Egyptistä ja Nebukadressar vetäytyi Jerusalemin muurien ulkopuolelle torjumaan hyökkääjiä. Jeremia oli kuitenkin vakuuttunut saamasta sanomastaan ja edelleen vaati antautumista. Kun Jeremia yritti lähteä kaupungista käydäkseen kotiseudullaan häntä syytettiin yrityksestä karata vihollisen puolelle. Hänet ruoskittiin ja suljettiin maanalaiseen vankiluolaan jääden sinne pitkäksi aikaa. Kuningas Sidkia kuitenkin salaa kysyi häneltä, onko sanaa Herralta, Jeremia vankeudestaan huolimatta totesi yksioikoisesti: "on, Sinut annetaan Baabelin kuninkaan käsiin." Samalla Jeremia pyysi vapauttamistaan vedoten siihen, ettei kuolisi maakuoppavankilaan. Pettymyksestä huolimatta Sidkia siirsikin Jeremiaan vankilan pihalla olevaan rakennukseen. Kun babylonialaiset uudelleen piirittivät Jerusalemin, Jeremia vaati antautumista. Kaupungin viranomaiset vaativat Jeremiaalle kuolemantuomiota sotilaiden taistelutahdon herpauttamisesta. Sidkia suostui vaatimuksiin ja Jeremia laskettiin köysillä vankilan pohjalla olevaan kaivoon, jonka pohjaliejuun hän jäi odottamaan kuolemaansa. Jeremiaa ei kuitenkaan täysin unohdettu, sillä etiopialainen hoviherra Ebed-Melek pyysi Sidkiaa säästämään Jeremiaan hengen ja sai luvan nostaa hänet kaivosta vankilan pihalla olevaan rakennukseen. Sidkia tapasi Jeremiaan salaa ja kysyi, onko kaupungilla enää mitään toivoa? Vasta kun kuningas oli vannonut, ettei hän surmauttaisi Jeremiaa hän toisti neuvonsa: "jos menet Baabelin kuninkaan luo, henkesi säilyy, eikä kaupunkia polteta tulella."

Toinen pakkosiirto
Sidkia ei noudattanut neuvoa ja Jerusalemin piiritys jatkui. Elintarvikkeet hupenivat ja kaupungin asukkaat kärsivät nälkää ja janoa. Vajaa pari vuotta piirityksen alkamisesta Jerusalem kukistui. Sidkia yritti paeta, mutta hänet saatiin kiinni ja hänen piti katsella poikiensa teloitusta. Hänet sokaistiin ja vietiin kahleissa Babyloniin, jossa vankeudessa ollessaan hän kuoli. Jerusalemin temppeli tuhottiin perustuksia myöten, talot poltettiin ja muurit hajotettiin. Jäljelle jääneitä merkittävimpiä kansalaisia ja käsityöläisiä vietiin Babyloniaan. Vain kaikkein köyhimmät jäivät maata viljelemään. Nebukadressar oli neuvonut säästämään Jeremiaan hengen, ehkäpä sen takia, että hän oli suositellut antautumista. Jeremia oli lähes 60 vuotias ja sai valita, lähteekö Babyloniaan vai jäisikö kotimaahansa Juudaan. Jeremia murheen murtamana ennustustensa toteutumisesta päätti jäädä Juudaan.

Kolmas pakkosiirto ja Jeremiaan loppuvaiheet
Joitakin aikoja myöhemmin kiivas isänmaanystävä Ismael ryhtyi salahankkeeseen Juudan vapauttamiseksi. Hän surmasi asetetun käskynhaltijan ja samalla babylonialaisia sotilaita. Kapinoitsijat panivat toimeen verilöylyn ja ottivat kaupungin asukkaita vangeiksi. Kapina kukistettiin, mutta murhaajat pääsivät pakenemaan. Kansa pelkäsi babylonian kostotoimia ja jotkut pyysivät apua Jeremiaalta. Kymmenen päivän rukouksen jälkeen Jeremia vaati heitä jäämään Juudaan. Pelko kuitenkin voitti ja he pakenivat Egyptiin vieden myös Jeremiaan väkisin mukanaan. Virkamiesten kostoretki Babyloniasta käynnistyi ja kolmannen kerran maata hävitettiin. Sadoittain juutalaisia vietiin Babyloniaan. Juuda joutui nyt Samarian käskynhaltijan alaisuuteen. Maahan muutti
uudisasukkaita ja he solmivat avioliittoja juutalaisten kanssa. Israelilaisten yhteiskuntajärjestys ja uskonnollisuus olivat kadota lähes kokonaan.
Jeremia ei enää kotimaataan nähnyt. Hän koetti pitää Mooseksen lain määräyksiä voimassa Egyptissä asuvien juutalaisten keskuudessa. Jeremiaan viimeiset ennustukset antoivat toivoa Baabelin vankeudessa oleville. Niissä Jumala asettuu Baabelia vastaan ja Juuda ei ole Herran hylkäämä. Jeremiaalla ei ollut vaimoa, eikä siten perhettä. Hänen kutsumuksensa oli julistaa Herran tahtoa. Se tarkoitti kovaa elämää ja kovia kokemuksia. Mitä voimme tänä päivänä oppia Jeremiaan elämästä?

Miten voin ymmärtää Jumalan ankaruutta?

"Ja Mooses kutsui kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille: "Menkää ja ottakaa lammas kutakin perhekuntaanne kohti ja teurastakaa pääsiäislammas. Ja ottakaa isoppikimppu, kastakaa se vereen, joka on maljassa, ja sivelkää ovenpäällinen ja molemmat pihtipielet sillä verellä, joka on maljassa. Älköönkä kukaan menkö ulos talonsa ovesta ennen aamua. Sillä Herra kulkee rankaisemassa egyptiläisiä; mutta kun Herra näkee veren ovenpäällisessä ja molemmissa pihtipielissä, menee hän sen oven ohi eikä salli tuhoojan tulla teidän taloihinne teitä vitsauksella lyömään." (2 Moos. 12:21-23)

Keskeinen juhla VT:ssa on pääsiäinen. Silloin muistellaan Jumalan antamaa pelastusta. Hän johdatti kansansa pois Egyptin orjuudesta. Juhlaa vietettiin pelastumisen muistoksi ja teki joka vuosi Jumalan pelastusteon ajankohtaiseksi. Israelin kansan usko oli uskoa Jumalaan, joka johdatti kansan pois Egyptin orjuudesta. Ensimmäisen käskyn sanamuoto todentaa asiaa näin:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptin maasta" (2 Moos. 20:2-3)

Egyptissä israelilaisten kodeissa tuona yönä pyhä pelko oli käsinkosketeltava. Jumala itse kulki tuhoojaenkelit pyhyytensä suojana läpi Egyptin maan. Siinä kodissa pelastuttiin, missä oven pihtipielissä oli veren merkki. Kaikissa muissa kodeissa Jumalan pyhyys tuotti tuhoa ja kuolemaa. Tältä kuolemalta eivät olleet suojassa myöskään juutalaisten esikoiset. Kuolema kulki Vain verellä merkittyjen kotien ohi. Kuoleman omaksi joutuivat meidän inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna myös viattomat lapset. Sillä jos perheen esikoinen sattui olemaan vauvaikäinen, ei vauva säästynyt kuolemalta. Vain verisen ristin takana olevat esikoiset säästyivät. Mikä kauhea oppi! Jumala ei säästä kuolemalta lapsia, ei edes vauvoja. Sama Jumala, jonka olemme Hänen Pojassaan oppineet tuntemaan meitä rakastavana. Voiko Jumala olla niin julma ja epäoikeudenmukainen, että hänen pyhyytensä tuhoaa kuolemalla vauvatkin? (2 Moos 29:37, 30:29). Egyptissä valitus oli suuri, sillä tuon yön jälkeen ei ollut kotia, jossa ei olisi ollut vainajaa. (2. Moos 12:30)

Mooses kohtasi usein Jumalan pyhyyden aiheuttaman rangaistuksen uhan sietämättömän ankarana. Mutta kyse ei ollut pelkästä uhasta, sillä Jumala ei säästänyt omaa kansaakaan:
Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.'" (2 Moos 32:27)

Mooseksen käskyn mukaisesti toimittiin ja kansasta sai sinä päivänä surmansa kolmetuhatta miestä. Naisista ja lapsista Raamattu ei erikseen puhu tämän tappokäskyn yhteydessä. Tappokäskyä seuraavana päivänä Mooses nuhtelee myös jäljelle jäänyttä kansaa suuresta synnistä ja toteaa epävarmasti: "ehkä voin sovittaa teidän syntinne." (2. Moos 32:30)

Mitä voin sanoa tällaisen julmuuden edessä? Miten selitän itselleni, ettei Jumala säästä lapsiakaan? Miten voin uskoa moiseen tyranniin? Jumalahan on rakkaus, eikä julmuri.

Juutalaisille ristin symboli tuli tutuksi. Olihan verta sivelty ovenpäällisen lisäksi ovenkarmiin molemmille puolille. Messiaaninen juutalainen Daniel Brecher vahvistaa verisen ristikuvion kuolemalta suojelua myös sillä, että karitsa teurastettiin oven kynnykselle. Iisoppi kastettiin tähän teurastetun karitsan vereen. (Maljasta puhuminen saattaa olla kääntäjän ajatus? Hepreankielellä tässä käytetään termiä saf, joka asiantuntijoiden mukaan viittaa oven kynnykseen, siihen paikkaan jossa pääsiäiskaritsa oli uhrattava).

Jumalan nimenä toimiva risti sinetöi kodit. Juutalaisten oli pysyttävä tuon ristin takana, ikäänkuin Jumalan nimen alla pysyäkseen suojassa. Risti on Jumalan nimi, jonka kasteessa olemme saaneet suojaksemme. Siunaus ja turva olivat sisällä, ulkona kulki kuolema. "kukaan ei saa tulla ulos talonsa ovesta" 2. Moos. 12:22. Ne jotka tekivät Jumalan ohjeen mukaan, heille ristin muodostava veri toimi suojana Jumalan pyhyyttä vastaan.

Mekin saamme turvautua ristillä vuotaneen Jeesuksen vereen, se toimii suojanamme Jumalan pyhyyttä vastaan ja pääsemme pelastuksesta osalliseksi.

Juutalaiset viettävät edelleen pääsiäisateriaa Jumalan antaman pelastuksen muistoksi. Ateriassa ei pelkästään muistella Egyptistä vapautumista, vaan pelastus koetaan ajankohtaisena. Sillä aterialle osallistujat tunnustavat, että juuri hän on ollut orjana Egyptin maassa ja Jumala on pelastanut juuri hänet Egyptin orjuudesta. Juutalaiset lausuvat aterian yhteydessä ääneen perustelun sille, miksi juuri hänet on vapautettu:

"Olimme faaraon orjia Egyptissä, mutta Herra, meidän Jumalamme, johdatti meidät pois sieltä voimakkain käsin ja ojennetuin käsivarsin. Ellei Pyhä - kiitetty olkoon Hän - olisi johdattanut isiämme Egyptistä, me, meidän lapsemme ja meidän lastemme lapset olisivat yhä olleet faaraon orjina Egyptissä."

Kristittyinä voimme kiittää siitä, että juuri minut on pelastettu orjuudesta. Jumalan pyhyyden edessä saamme kokea pyhää pelkoa. Samanaikaisesti kuitenkin luotamme Jumalan Sanaan, kuten Israelin kansakin teki odottaessaan sisällä kuoleman yön jälkeistä aamua. Israelin kansalle luvattiin verellä sivellyt ovenkamanat pelastukseksi. Meille Jumala on luvannut Poikansa pelastukseksi. Tähän lupaukseen saamme juurtua kiinni. Tähän lupaukseen - Jumalan Sanaan saamme uskoa, kuten Israelin kansakin uskoi.

Ellei Jumala voimakkaiden ojennettujen käsiensä avulla olisi johdattanut meitä Kristuksen luo, olisimme edelleen orjuudessa. Jeesus asetti ehtoollisen pääsiäisaterian yhteydessä. Hän antoi opetuslapsilleen leivässä ruumiinsa ja viinissä verensä kehoittaen syömään ja juomaan Hänen muistokseen. Jeesus haluaa tällä sanoa enemmän, kuin vain muistella ehtoollisen yhteydessä Häntä. Jeesus vapautti synnin ja kuoleman orjuudesta Jumalan lasten vapauteen. Saamme ehtoollisella tunnustaa olleemme synnin orjia, mutta Jeesus on pelastanut tästä orjuudesta ja vapauttanut kuoleman vankilasta. Saan ehtoollisella uskoa syntini anteeksi syömällä Jeesuksen ruumiin leivässä ja juomalla hänen verensä viinissä.

Jumalan tahto

Miten ja missä Jumala ilmoittaa tahtonsa? Mistä tiedämme Jumalan tahdon? Mitä Hän tahtoo minulta?

Mooses! Miksi huudat minulle?

Eräs uskonveli lähetti viestin, jossa oli useita Raamatunkohtia liittyen Herran avuksi huutamiseen. Ne olivat UT:sta. VT:ssa Jumala kysyy Moosekselta "Miksi huudat minulle?"

Mooses, kiusattu ihminen

Käsitämme yleensä Mooseksen vahvaksi persoonaksi ja Jumalan aseeksi. Raamatusta löytyy kuitenkin viitteitä hänen olleen nöyrempi ja kiusatumpi kuin kukaan muu ihminen maan päällä. (4 Moos 12:3). Hänen auttamisyrityksensä epäonnistui. (2 Moos 2:14) Tästä seurasi vuosikymmenien muukalaisuuden jakso ja siihen liittyvä elämisen tuska (2:22). Hän oli saanut opetusta Egyptin parhaissa korkeakouluissa, mutta Jumala johdatti hänet toisenlaiseen kouluun, jossa lampaita paimentaessa sai pysähtyä tutkimaan oman olemuksen suuruutta ja pienuutta. Mooses oli rukouksen ihminen. Ahdistuksissa hän oli oppinut turvautumaan Herraan. Erityisesti kamppailu Faraon kanssa on osoitusta rukouksen ihmisestä. Faaraokin pyysi Moosesta rukoilemaan puolestaan (2.Moos 8:4,24; 9:28; 10:17). Vanhempi käännös käyttää Mooseksen rukouksesta sanaa huutaa (2 Moos 8:12; 15:25; 17:4; 34:5) Hätääntyneen Mooseksen huuto saattoi olla niin voimakasta sydämen tuskahuutoa, että Herra sanoi: "Miksi huudat minulle?" (2.Moos. 14:15) Raamattuhan ei kerro, että Mooses olisi huutanut, vaan ennemminkin päinvastoin, sillä hänhän rauhoitteli kansaa (2.Moos. 14:9-14).

Olikohan Mooseksen rukouksessa sama ahdistus, mikä nousi Jeesuksen sydämestä Golgatalla: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Jumalan hylkäämisen tunnoissa on ihmisen tuskallisin rukous. Se on kadotukseen joutuvan tuskanhuuto. Sen vallassa ei näe minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia. Näin voi rukoilla ahdistuksessaan vain sellainen, joka on asettanut kaikkensa, koko elämänsä Jumalan käsiin. Sitten hän kokeekin yhtäkkiä, että Jumala vetää kätensä pois ja kääntää selkänsä. Edessä on vain mieletön tyhjyys ja pimeys. Ei minkäänlaista valoa näy. Epäilys iskee hirvittävällä voimalla.

Luther kommentoi tekstiä seuraavasti:
"Samoin Herra sanoo Moosekselle Punaisen meren luona: ‘Miksi huudat minulle?' Mooseshan ei lainkaan huutanut, vaan hän oli mitä suurimmissa ahdistuksissa. Sen tähden hän vapisi ja vaipui miltei epätoivoon. Epäusko näytti hallitsevan hänessä, ei usko. Olihan Israel sillä tavoin vuorten, egyptiläisten ja meren saartama, ettei se voinut mihinkään paeta. Mooses ei rohjennut edes hiiskahtaa, saati sitten huutaa. Sen tähden emme saa lausua arviota sydämemme kokemuksen mukaan, vaan Jumalan sanan mukaan. Se opettaa, että Pyhä Henki lahjoitetaan ahdistuneille, säikähtyneille, epätoivon partaalle oleville ... Hän suorittaa varsinaisen työnsä niissä, jotka ovat ankaran pelon vallassa ja jotka ovat joutuneet, kuten Psalmi sanoo, aina ‘kuoleman porteille' saakka. Kuten jo sanoin Mooseksesta: vesistä ja kaikkialta minne hän käänsi katseensa, hän näki kuoleman kurkottavan. Hän oli siis äärimmäisessä ahdingossa ja epätoivossa. Epäilemättä hän tunsi sydämessään perkeleen mitä kovimmalla äänellä huutavan vastaansa sanoen: ‘Koko kansa joutuu tänään perikatoon, ei se pääse pakenemaan mihinkään! Sinä yksinäsi olet tämän suuronnettomuuden aikaansaaja: sinähän sen Egyptistä johdatit!' Kaiken lisäksi tuli kansan huuto: ‘Eikö Egyptissä ollut hautoja? Toit meidät erämaahan kuolemaan! ...' Silloin Pyhä Henki ei ollut vain spekulatiivisesti Mooseksessa, vaan todellisesti. Pyhä Henki esiintyi Mooseksen puolesta sanomattomin huokauksin, että Mooses huokaisi Jumalan puoleen ja sanoisi: ‘Herra, sinun käskystäsi minä olen johdattanut kansan. Täytä siis työsi! Tätä huokausta Raamattu kutsuu ‘huudoksi'."

Voidaanko Jumalan kysymys huutamisesta Moosekselle ymmärtää myös siten, että tuossa ahdingossa ei ole avuksi huutamisen aika, vaan toiminnan aika? Katse pitää nostaa epätoivosta Pelastajaan ja mennä eteenpäin sydämen tunnoista huolimatta. Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Periksi ei saa antaa, vaikka on pimeä kauhujen yö ja vihollinen on saartanut joka puolelta.

Onko sinun kohdallasi menossa tällainen pimeä yö? Onko vihollinen saartanut hengellisen yhteisösi joka puolelta? Pysähdytäänpä pohtimaan, mistä Mooses sai avun pimeään hetkeensä?
Eikö apu tullutkin Jumalan Sanasta? Sillä Jumala sanoi: "käske israelilaisten lähteä liikkeelle", "kohota sauvasi, ojenna kätesi, halkaise vedet"
Niin - mutta tuohan olikin Raamatussa kerrottu ihme, saatat puolustautua? Tottahan suuri Mooses sai ihmeitä tehtäväkseen, ajattelet mielessäsi? Ei tästä ole minun pimeään yöhöni mitään apua, saatat pohdiskella?
Pohdintojen keskellä saattaakin Jumala kysyä sinulta: "Miksi huudat minulle?"

Jos Mooses syvässä ahdingossaan ja koko Israelin kansaa koskevassa ahdingossaan sai avun Jumalan Sanasta, eikö saman Jumalan Sana tule sinunkin avuksesi? Lähde liikkeelle, kohota sauvasi, ojenna kätesi ja halkaise vedet! Sauvasihan on Kristus! Hänen avullaan voitat joka puolelta sinua saartavan vihollisen!

Raamatun tärkein tehtävä

Vanhan testamentin lukeminen on usein työlästä. Saadakseni selville mitä Jumala tahtoo minulle sanoa, vaatii usein paljon Sanan tutkimisen vaivannäköä. Monet pitkäänkin uskon tietä vaeltaneet ovat jääneet VT:n edessä lukutaidottomiksi. Olen myös itse tällainen lukutaidoton. En halua nähdä sitä vaivaa, jota VT:n lukeminen vaatii saadakseni viestistä selvää. Helppolukuinen hengellinen kirja on usein mukavampi ottaa käteen. Häviääköhän siinä taito perehtyä uskon alkulähteeseen? Varmaankin on niin, että VT avautuu jokaiselle, joka haluaa viipyä sen äärellä. Minulla oli taannoisena työttömyysjakson aikana aikaa paneutua ensimmäiseen Mooseksen kirjaan sillä seurauksella, että jumalakuva muuttui enemmän Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi.

Suomen Raamattuopiston eräs vanha kirja määrittelee Raamattua laajasti. Nappasin muutaman lauseen määritelmästä: "Raamattu on Jumalan sanallinen ilmoitus ihmiskunnalle. Se on kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen kuten Jeesus Kristuskin, ihmiseksi tullut Jumalan Poika, Jumalan varsinainen ilmoittaja ja Raamatun keskus"

Määritelmä liittää Kristuksen Sanaan ja Sanan Kristukseen. Jeesus on Raamatun keskus. Jeesus sitoo VT:n ja UT:n toisiinsa. VT on ymmärrettävä Jeesuksesta käsin. Hän tekee Raamatun yhtenäiseksi. Raamattu ei ole vain tiedon jakamista. Raamattu on myös armonväline, sillä Raamattu välittää pelastuksen. Tällä en tahdo sulkea pois sitä seikkaa, että uskomme perustuu aina jonkun ihmisen välittämään sanaan. Tämän ei tarvitse tarkoita sitä, että uskomme rakentuisi tuon ihmisen varaan, vaan sitä, että tuo ihminen saa toimia Jumalan lähettiläänä, joka välittää Herran sanan.

Salaperäinen Jeesus

Raamatussa ensimmäisenä mainittu pappi ilmestyy salaperäisesti ja katoaa salaperäisesti. Melkisedek mainitaan Raamatussa useasti, mutta vain kolmessa yhteydessä: Hebrealaiskirjeessä useasti mm viidennessä ja seitsemännessä luvussa, 1. Moos. 14:18 ja Ps 110:4.

1. Moos.14 kertoo meille kuninkaiden välisistä sodista, joissa Abramin veljenpoika Loot vangitaan ja hänen omaisuutensa ryöstetään. Loot oli onnettomuudekseen ahneuden vaikutuksesta valinnut asuinpaikakseen houkuttelevan Sodoman. Abram oli antanut Lootin valita asuinpaikkansa ennen häntä. Loot oli nähnyt kuinka Jordanin alanko oli runsasvetistä seutua ja siirtyi telttoineen alangon kaupunkien liepeille päätyen kaupungin houkutusten saattelemana Sodomaan. Sodoman asukkaat olivat turmeltuneita ja tekivät paljon syntiä. Abram jäi kanaaninmaahan ja asettui asumaan Hebroniin Mamren tammistoon, jonne hän rakensi alttarin Herralle. Abramin kuultua veljenpoikansa Lootin kohtalosta hän kokoaa taistelukelpoiset miehensä vapauttamaan Lootin ja hänen väkensä omaisuuksineen.

Abramin lyötyä Kedorlaomerin kuninkaat hän paluumatkalla kohtaa Sodoman kuninkaan. Tätä ennen hänelle ilmestyy juutalaisille ja myös kristityille tärkeä henkilö, Salemin kuningas, Jumalan, Korkeimman pappi Melkisedek. Melkisedek toi leipää ja viiniä siunaten Abramin: "siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja. Kiitetty olkoon korkein Jumala, joka antoi sinun lyödä vastustajasi."
Abram antoi hänelle kymmennykset kaikesta. Salem on Psalmin 76:3:n mukaan eräs Jerusalemin nimistä.

Melkisedek hyppää jostakin keskelle Raamatu tekstiä leipää ja viiniä mukanaan. Mistä hän tulee ja minne menee? Varmoja vastauksia tuskin löytyy?
Salemin kuningas Melkisedek uskoi Jumalaan. Hän toimii pakanallisen maan keskellä elävän Jumalan palvelijana tuoden Abramille Herran ehtoollisen elementit. Psalmi 110:4 kertoo ikuisesta pappeudesta, joka on Melkisedekin pappeutta.
1. Mooseksen kirjassa esitellään tärkeimpien henkilöiden suvut, ennenkuin heistä kerrotaan tarkemmin. Melkisedekiä ei esitellä, vaikka hän selvästi on merkittävä henkilö, koska itse Abram saa häneltä siunauksen. Hebrealaiskirjeen teksteissä Melkisedekissä nähdään Kristuksen pappeus. Jeesus uhrasi itsensä ja astui kaikkeinpyhimpään. Temppelin kaikkeinpyhin symboloi taivasta. Vain Aaronin jälkeläisillä oli pappisoikeus astua kaikkeinpyhimpään. Tässä mielessä Jeesuksen palvelus muistuttaa aaronilaista pappeutta. Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla "Alussa oli Sana". Tämä Sana oli Jumala. Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Jo alussa oli Sana. Eli Jeesus on ollut jo alussa. Jeesuksella ei siten ole alkua eikä loppua, hän on aina ollut ja hän on ikuinen Jumala. Psalmista 110:4 saamme lukea: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." Samoin hebrealaiskirje: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan". (Hebr.5:6)

Melkisedek on kuitenkin ollut myös todellinen henkilö, koska Abram antoi hänelle kymmennykset kaikesta saaliista. Ohjeen kymmennysten antamisesta Mooses antaa paljon myöhemmin kansalleen. Kyseessä oli laki, jolla huolehdittiin siitä, että papit ja leeviläiset huolehtisivat jumalanpalvelustoiminnasta ja niihin liittyvistä uhrausten suorittamisesta.

Ehtoollisaterian tuomaa siunausta Abram tarvitsi. Sodoman kuningas tekee Abramille houkuttelevan tarjouksen: "Sodoman kuningas sanoi Abramille: "Anna minulle ihmiset. Karjan ja tavaran voit pitää itse." (1. Moos. 14:21) Abramilla oli oikeus saaliiseen, mutta Sodoman kuningas ovelasti tarjoaa tavaroita Abramille ikäänkuin ne olisivat kuuluneet hänelle. Jos Abram olisi suostunut tähän tarjoukseen, Sodoman kuninkaasta olisi tullut Abramin hyväntekijä. Abram ymmärsi hyväntekijän olleen kuitenkin Jumala. Siksi hän vastaa Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Korkeimman Jumalan puoleen, joka on luonut taivaan ja maan ja vannon: minä en ota mitään sinun omaasi, en edes langanpätkää tai sandaalinhihnaa. Silloin et voi sanoa: Minä olen tehnyt Abramista rikkaan."

Abram siis vastustaa kiusausta saman Jumalan nimessä, jossa hän sai siunauksen Melkisedekiltä. Näyttäisi siltä, että Jumala vahvisti Abramia ehtoollisella. Leipä ja viini toimivat symbolina kuninkaallisesta juhla-ateriasta (1. Sam 16:20).

Hebrealaiskirje avaa Melkisedek-salaisuutta kertomalla Hänen olevan esikuva tulevasta Messiaasta, jolla on sekä kuninkaallinen, että papillinen virka. (Hepr. 5:6-10; 6:20-7:28) Jeesuksen pappeus perustuu varhaisempaan jumalalliseen järjestykseen kuin leeviläisten pappeus on (Hebr 7:4-19). Melkisedekin salainen syntyperä voidaan nähdä esikuvana Kristuksesta, hänen jumalallisesta alkuperästään. (Hepr 7:3) Virka ei ole syntynyt syntyperää koskevan lain määräyksen mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. (Hepr 7:16)

Melkisedekin ja Abramin kohtaaminen on kiehtonut juutalaisia ja kristittyjä. Vaikka VT ilmaisee sen vain muutamalla jakeella, sillä ilmeisestikin on ollut valtavan suuri merkitys? Vaikuttaisi siltä, että Abram kohtaa  ehtoollisateriassa Jeesuksen.
Sama mahdollisuus on sinulla ja minulla. Jos saamme uskossa nauttia ehtoollisen, kohtaamme Jeesuksen. Näillä kohtaamisilla on suurempi merkitys, kuin saatamme ymmärtää. Pelastava usko tarjotaan Jeesuksessa. Jumala tarjoaa meille mahdollisuuden tähän pelastavaan uskoon Sanansa välityksellä. Sana on mukana myös ehtoollisessa: Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti maljan, kiitti ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

Sattumako meitä ohjaa?

Sattuman sanelemaako? Puhutaanko Raamatussa sattumasta?

Miksi Raamatussa on kertomus tavallisten ihmisten arjesta? Mitä Ruutin kirja viestittää meille tähän aikakauteen? Miten Ruutin kirjasta löytyy Kristus?

Kertomus Ruutista luvatun maan kansan keskuudessa osuu Tuomarien hallitsemaan aikakauteen. Eletään aikakautta n. 1100eKr. Ruutin kirjassa kerrotaan paljon maanviljelyksestä, joka kertoo meille siitä, että paimentolaiskansa oli omaksunut maanviljelyksen pääelinkeinokseen. Samalla se kertoo paimentolaiskansan pysyvämmästä asumisesta tietyllä seudulla. Juudan heimon asuinalue Kuolleenmeren länsipuolella oli normaalisti hedelmällistä, mutta toisinaan sateet jäivät tulematta ja sato lakastui ennen valmistumistaan.

Matteuksen evankeliumin alussa esiintyvästä sukuluettelosta löydämme Ruutin kirjasta tuttuja nimiä, kuten Boas ja Ruut. Ruut kuului sukuun, josta aikanaan syntyy kuningas Daavid ja ylimmäinen kuningas Jeesus. VT:n ominaispiirre on, että se usein seuraa sen suvun vaiheita, josta Kristus aikanaan syntyy.

Ruutin kirjan tärkeä viesti on Jumalan erityinen johdatus. Siinä esiintyy vahvasti myös ihmsten välinen ystävyys, sekä ihmisten ja Jumalan välinen ystävyys.

Ruutin kirjan ensimmäinen jae kertoo alkutilanteesta:
”Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Beetlehemin mies lähti sieltä ja asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena asumaan Mooabin maahan.”
Tuomarien aikakausi tuo mieleen synkän ajan, jolloin kieroutuneet tuomarit hallitsivat. On hyvä havaita, että muuan mies lähti ”leivän ja ylistyksen talosta”, sillä sana Juuda tarkoittaa ylistystä ja sana Beetlehem ”leivän taloa”. Leivän ja ylistyksen talossa usko Jumalaan säilyi synkästä aikakaudesta huolimatta. Jae kertoo nälän olleen impulssi lähtemiselle Mooabin maahan. Sekä israelilaisten, että mooabilaisten sukujuuret lähtevät Abrahamin perheestä. Molemmat kansat puhuivat saman kielen murteita. Mooabilaiset olivat kuitenkin halveksittu kansa, eräs syy siihen oli heidän epäjumalansa Kemos, jota Juudan heimo piti iljetyksenä ja sen palvontaa syntinä. Nälkä pakotti liikkeelle. Usein ajattelemme vaikeiden elämäntilanteiden olevan merkki siitä, että olemme ajautuneet pois Jumalan tahdosta. Raamattu opettaa usein päinvastaista. Jumala ajaa omiaan uusiin elämäntilanteisiin muuttamalla olosuhteet sellaisiksi, ettei entinen elämänmalli ole mahdollista. Myös Jaakob oli nälän takia pakotettu lähettämään poikansa Egyptiin hakemaan ruokaa. Egyptillä kuvataan maailmallista, epäjumalia palvelevaa turmiollista kansaa. Silti Jumalan kansan oli haettava sieltä leipä. Nyt käy samalla tavalla. Mooabin maasta on haettava leipää. Mitä ajatuksia tämä sinussa synnyttää? Jos kristittyheb joukosta joku ”eksyy” maailmaan tai käy kirjavasti erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa, onko kyseessä Jumalan tarkoittama tapa ajaa uuteen elämäntilanteeseen vai vihollisen eksytys? Tuhlaajapoikavertauksessa vieraalla maalla tuli nälänhätä. Siinäkin Jumala käytti nälänhätää hyväkseen, jotta kertomuksen ihmiset oppisivat jotakin uutta Jumalasta. Abrahamkin oli pelästynyt nälänhätää ja paennut Egyptiin. Raamatussa mainitaan toistakymmentä nälänhätää. Ne ovat muistutusta Jumalan tuomioista tai erityisistä asioihin puuttumisesta.
”Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan Beetlehemistä. Niin he tulivat Mooabin maahan ja oleskelivat siellä.”
Uudempi Raamatunkäännös kertoo heidän tulleen Mooabin maahan ja jääneen sinne asumaan. Vaimon nimi Noomi tarkoittaa miellyttävää tai suloista.
”Ja Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.”
Nämä ottivat itselleen mooabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut. Ja he asuivat siellä noin kymmenen vuotta. Ja myös nuo molemmat, Mahlon ja Kiljon, kuolivat, niin että vaimo jäi yksin jälkeen kahdesta pojastaan ja miehestään.
Elimelekin perhe oli lähtenyt Betlehemistä nälkää pakoon uuteen maahan, mutta siellä vastassa olikin vain  kuolemaa. Missä oli Jumalan johdatus?

Mitä mahtoi Noomi ajatella? Itselleni tulisi mieleen Jumalan rangaistus. Noomi päättää palata Juudan kansan keskuuteen. Hän oli menettänyt kaiken omaisuutensa. Miniät haluavat mukaan, olihan Noomi miellyttävä, hänen olemuksensa oli julistanut hyvän Jumalan läsnäoloa. Noomi kuitenkin haluaa poikiensa vaimojen palaavan äitiensä luo, ovathan he vielä nuoria ja heillä mahdollisesti on parempi tulevaisuus kansansa keskuudessa. Orpa palaakin takaisin ja Raamattu ei hänestä tämän jälkeen kerro. Ruut haluaa seurata Noomia. Ruutin päätös seurata Noomia sisältää seitsenkertaisen vakuutuksen. Luukas 14:33: ”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Ruut luopui kaikesta. Ruut koki Noomin kautta Jumalan rakkautta, eikä tahtonut menettää sitä. Ruut oli valmis hyväksymään köyhyyden ja leskeksi jäämisen loppuelämäkseen, voidakseen elää yhdessä Noomin kanssa ja siten Jumalan yhteydessä. Palattuaan Noomi kehottaa kansaansa kutsumaan häntä Maraksi, sillä kaikkivaltias on kohdellut häntä ankarasti. Mara tarkoittaa onnettomuutta tai katkeruutta.

Ja mooabilainen Ruut sanoi Noomille: "Anna minun mennä pellolle poimimaan tähkiä jonkun jäljessä, jonka silmien edessä saan armon". Noomi vastasi hänelle: "Mene, tyttäreni!" (2:2)
Pudonneiden tähkien keräämisen lupa oli annettu Mooseksen laissa. Tämä oli Jumalan tapa pitää huolta köyhistä. (3 Moos. 19:9-10, 3 Moos. 23:22, 5 Moos. 24:19) Ruut lähti, mutta tuskin hänellä muukalaisena oli aavistustakaan mille pellolle mennä? Jumala kuitenkin johdatti hänet Boaksen pellolle. Miten? Saiko Ruut jonkin merkin Jumalalta? Raamattu kertoo:
”Niin Ruut lähti poimimaan tähkiä viljankorjaajien jäljiltä ja osui sattumalta peltopalstalle, jonka omisti Boas, Elimelekin sukulainen.” (2:3 Raamatunkäännös 1992)
”Niin hän lähti ja meni poimimaan eräälle pellolle leikkuuväen jäljessä; ja hänelle sattui niin, että se peltopalsta oli Booaan, joka oli Elimelekin sukua.” (2:3 Raamatunkäännös 1933/38)

Boas näyttää heti kiinnostuvan Ruutista: "Sitten Boas sanoi palvelijallensa, joka oli leikkuuväen päällysmiehenä: "Kenen tuo nuori nainen on?" (2:5) Palvelija, joka oli leikkuuväen päällysmiehenä, vastasi ja sanoi: "Se on se nuori mooabitar, joka tuli Noomin mukana Mooabin maasta. Hän sanoi: 'Salli minun poimia ja koota tähkiä lyhteiden väliltä leikkuuväen jäljessä'. Niin hän tuli ja on ahertanut aamusta varhain tähän saakka; vasta äsken hän hiukan levähti tuolla majassa." Niin Boas sanoi Ruutille: "Kuules, tyttäreni! Älä mene muiden pelloille poimimaan äläkä lähde pois täältä, vaan pysyttele täällä minun palvelijattarieni mukana. Pidä silmällä, millä pellolla leikataan, ja kulje heidän jäljessään. Minä olen kieltänyt palvelijoitani koskemasta sinuun. Jos sinun tulee jano, niin mene astioille ja juo vettä, jota palvelijat ammentavat. Silloin Ruut heittäytyi kasvoilleen, kumartui maahan ja sanoi hänelle: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?" Boas vastasi ja sanoi hänelle: "Minulle on kerrottu kaikki, mitä sinä olet tehnyt anopillesi miehesi kuoltua, kuinka jätit isäsi ja äitisi ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen tuntenut. Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään." Ruut sanoi: "Minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, herrani, sillä sinä olet lohduttanut minua ja puhutellut palvelijatartasi ystävällisesti, vaikka en ole yhdenkään sinun palvelijattaresi vertainen". (2:6-13)

Huomio kiinnittyy Boaksen hyvään tahtoon huolehtia köyhästä vieraan maan kansalaisesta. Näin toimii myös Jeesus. Hänen huomionsa kiinnittyy siihen, joka ei ole mitään. Hän huolehtii vieraan hylkiökansan köyhästä lapsesta. Boas on ennakkokuva Jeesuksesta. Boas tietysti näki sisäisen kauneuden lisäksi Ruutissa ulkoista kauneutta, joka ohjasi häntä auttamaan kiinnostuksen kohdettaan. Ruutin näkökulmasta ei ollut näin. Hän saattoi vain ihmetellä, miten Jumala on hänelle näin hyvä? Ruut ei löydä tähän vastausta itseään tutkimalla. Boas kuitenkin rakastuu Ruutiin ja haluaa huolehtia hänestä entistä enemmän. Myös Jeesus rakastaa meitä aivan erityisesti ja haluaa huolehtia meistä entistä enemmän.

Ruutin anoppi Noomi tietää Boaksen olevan sukulainen kuolleen miehensä Elimelekin kautta. Mooseksen laissa kerrotaan sukulunastuslaista, jonka Noomi tunsi. Noomi kertoo Ruutille, mitä hänen on tehtävä havaittuaan Boaksen rakastumisen tyttöön. Ruutin on jollain tavalla ilmaistava tahtonsa tämän puolisoksi ja sukulunajastaksi. Vasta sen jälkeen Boas voi toimia. Näin myös me menemme syntiemme tähden Jeesuksen luo ja pyydämme hänet lunastajaksi. Ruutin tahdonilmauksen jälkeen vastuu jatkosta jää Boakselle. Myös pelastuksessa on kyse siitä, että annamme vastuun elämästämme Jeesukselle. Jeesuksen tehtävänä on huolehtia siitä, että hänen luokseen paenneesta ihmisestä huolehditaan. Tahdonilmauksen jälkee Ruut sai rauhassa asettua aloilleen ja odottaa. Asia on Boaksen hoidossa ja hän vie sen loppuun. Lunastaminen on Boaksen työ. Meillä on Vapahtaja, jonka hoidossa saamme levätä, hän on meidän Lunastajamme.

Neljännen luvun alku kertoo tuon ajan oikeusistunnosta, joka tapahtui tuohon aikaan kaupunginportilla. Boasin oli mentävä kaupunginportin kokouspaikalle, koska ilmeni, että oli toinen vielä läheisempi Elimelekin sukua oleva, jolla oli sukulunastajan oikeus ennen Boasia. Kaupungin vanhimmat muodostivat tuomariston. Toinen sukulunastaja luopuu lunastusoikeudestaan kuultuaan, että siihen sisältyy moabilaisen Ruutin lunastaminen eli ottaminen vaimoksi. Tämä nimettömäksi jäänyt toinen sukulunastaja on kuva meille siitä, kuinka Jumalan laki ei kykene pelastamaan ihmistä. Laki ei lunasta, jonkun täytyy kärsiä syntiemme rangaistus ja rakastaa meitä. Se on ainoa tapa pelastua. Emme kykene täyttämään Jumalan vaatimuksia, tarvitsemme sukulunastajan.

Boas lunasti Ruutin vaimokseen ja läsnä oleva väki riemuitsee syntyneestä liitosta. (4:11) Ruut synnytti pojan, jonka nimeksi tuli Obed. Pojasta tuli Daavidin pappa. Obedille syntyi Iisai ja Iisaille Daavid. Daavidin suvusta aikanaan syntyy Jeesus.
Oliko siis sattumaa, että Elimelek lähti vieraaseen Mooabin maahan? Että Ruut oli itsepintainen, eikä palannut kotimaahansa? Että Ruut meni juuri Boaksen pellolle? Entä oliko Jumalan rangaistus, että Häneen uskova, Hänen lapsensa Noomi menetti miehensä, lapsensa ja omaisuutensa?

Tehdessäni syntiä vaimoani vastaan, teen syntiä Jumalaa vastaan

VT:n Malakian kirja on sen viimeinen, eli 39 kirja. Malakia on hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa sanansaattajaa tai viestinviejää. Itse kirjoittajasta ei tiedetä mitään. Juutalaisuudessa kirjoittajana pidetään Esraa, joka oli juutalainen pappi ja kirjanoppinut. Esran kirjan mukaan hän sai luvan viedä kultaa ja hopeaa Jerusalemin uudelleenrakentamiseen v 457eKr. Meille kuitenkin jää arvoitukseksi Malakian kirjoittajan henkilöllisyys. Malakian kirjan ajoituksesta jonkinlainen viite on siinä kerrotut uhritoimitukset. Temppeli on siis uudelleenrakennettu ja kirjan syntyminen osuu 515 eKr. jälkeen. Joka tapauksessa Malakia sulkee VT:n kirjoitukset ja toimii näin VT:n viimeisenä profeetallisena äänenä. Tämän jälkeen lainopettajista tuli tiennäyttäjiä kansalle ja farisealaisuus alkoi muotoutua. Profeetallisen sarjan katkettua syntyy vain tavallista kirjallisuutta. Profeettoja esiintyy tämän jälkeenkin, mutta heidän tehtävänsä oli julistaa jo aiemmin puhuttua sanaa. Bibliassamme apokryfikirjat on sijoitettu Malakian kirjan jälkeen. Apokryfikirjat kertovat juutalaisten vaiheista tuon ajan jälkeen, mutta varsinaisen Raamatun kohdalla syntyy hiljaisuus, jonka 400 vuotta myöhemmin katkaisee Johannes Kastaja. Malakian kirjan viimeiset luvut kertovatkin tästä ennustaen profeetan tulon.


Malakian mukaan Herran seurakunnan johtaja kunnioittaa Herraa ja lähestyy Häntä vavisten (2:5). Erityisesti pappi valvoo, että hänen opetuksensa on luotettavaa ja että hän vaeltaa vilpittömästi (2.6). Papin on osattava opettaa (2.7). Ellei pappi täytä näitä, Herra tekee papin halveksituksi ja saattaa hänet häpeään (2.9).

Malakian kirja kertoo myös Jumalaapelkääväisten ilosta, jonka taustana on ilo Raamatusta:
"Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät, puhuvat kaikesta tästä, Herra kuulee, mitä he sanovat. Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään. Se koituu iloksi niille, jotka kunnioittavat häntä ja pelkäävät hänen nimeään." (3:16)
Jumalan nimen pelkääminen tuottaa nykypäivän kristitylle päänvaivaa, sillä Raamattu itse todistaa Jumalan olevan Rakkaus. Paratiisissa Eeva ei voinut ymmärtää Jumala niin julmaksi, että kuolema voisi olla hänen Rakkauden täyttämälle Jumalalleen totta. Jumala on Rakkaus, kuolema on jotain pelottavaa, siksi käärmeen oli lohdutettava, ei, ette te kuole. VT:a lukiessamme emme kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että Jumala on myös julma diktaattori. Diktaattorilla on oikeus tehdä meille mitä tahansa kysymättä meiltä mitään. Perisyntimme tähden meidän on vaikea uskoa Jumalan Sanaa niissä kohdin, missä on kehoitus pelätä Häntä. Joka tapauksessa Jumalaan kohdistuva pelko kääntyy evankeliumiksi niille kristityille, jotka hahmottavat  Raamatun opettaman Jumalan pelon oikealla tavalla. Myös havainto siitä, että Raamattu ei opeta pelkäämään ihmistä, syntiä tai Saatanaa, itseasiassa mitään muuta Raamattu ei kehoita pelkäämään, kuin Jumalaa. Kun saan pelätä vain Häntä, minun ei tarvitse pelätä mitään muuta. Saan ja voin rohkeasti julistaa oikeaksi ymmärtämääni asiaa välittämättä hengellisten viisasteluista tai herätysliikkeiden kirjavista näkemyksistä.

"opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat" (2:9)
Opetustehtävään asetettujen sanat riippuivat siitä, keitä oli läsnä. Tällöin opettajalla on suuri kiusaus puhua sen suuntaisesti, jota kuulijat odottavat. Ihmisen taipumus on väistää mahdollisia ongelmia, joita aina seuraa totuuden puhujalle. Jos Sanaa opettava osaisi olla pelkäämättä ihmistä, näin ei tapahtuisi.
Toisen luvun jakeet 10:stä eteenpäin osoittavat, että Malakian aikalaiset katsoivat oikeudekseen hylätä vaimonsa, jonka kanssa he olivat kulkeneet nuoruudesta saakka. Hammurabin laki oli noihin aikoihin monien yhteiskuntien lain pohja. Hammurabin lain mukaan avioliitossa oli kyse vain sopimuksesta. Juutalaisuuden ympärillä oleva kansa ei ollut samalla tavalla sitoutunut avioliittoon, kuin Jumalan omaisuuskansa. Juutalaisen kansan avioliitossa oli kyse liitosta, jonka Jumala oli säätänyt.
Laaban tyttärien isänä sanoo Jumalan olevan todistajana pitäessään puheen Jaakobille:
"Jos sinä kohtelet huonosti tyttäriäni ja otat muita vaimoja heidän lisäkseen, niin silloin on Jumala oleva sopimuksemme todistajana, vaikka yhtään ihmistä ei olisi läsnä sen todistajana." (1. moos 31:50)
Myös sananlaskuissa viitataan Jumalan solmimaan liittoon:
"Pidä vierelläsi viisaus, se torjuu vieraan naisen, joka sanoillaan sinua julkeasti viekoittelee. Hän on hylännyt elämänkumppaninsa, unohtanut Jumalan solmiman liiton." (snl 2:16-17)
Jumalan näkökulmasta sellainen, joka hylkää puolisonsa, hylkää liiton Jumalan kanssa. Kristittynä tehdessäni syntiä vaimoani vastaan, teen syntiä Jumalaa vastaan.

VT:n yhteiskunta oli patriarkaalinen, miehen asema oli turvatumpi kuin naisen. Nainen oli taloudellisesti riippuvainen miehestään ja miehen katsottiin omistavan vaimonsa. Mooseksen lain mukaan miehellä oli oikeus antaa vaimolle erokirja. Tästä huolimatta Raamatun avioliittokäsitys ei mukaile patriarkaalisen yhteiskunnan ihanteita. Jumala kehottaa Abrahamia kuulemaan Saaraa (1 Moos 21:12). Rebekka ymmärtää Iisakia paremmin Jumalan suunnitelman nostaa nuorempi veli vanhemman edelle. Mooseksen lähtiessä takaisin Egyptiin pelastamaan orjuudessa olevaa kansaa, menomatkalla syntyneen ongelman tiimoilta hänen vaimonsa on tilanteen tasalla ja ympärileikkaa heidän poikansa. Kun Jeesus selittää mooseksen lain antaman mahdollisuuden erokirjan antamisen vaimolleen, Hän sanoo sen olevan seurausta ihmisen sydämen kovuudesta. Luomiskertomukseen viitaten hän julistaa avioeron mahdottomaksi ratkaisuksi kristitylle ihmiselle. ("Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" Mk 10:1-12) Malakian kirjassa ennakoidaan myös tätä uutta messiaanista aikakautta, jolloin avioliitto elinikäisenä suhteena miehen ja naisen välillä toteutuu.

Kun Jeesukselle esitetään kysymys erokirjasta. Hän kertoo, että teidän kovuutenne tähden näin tapahtui. Hän viittaa siihen, että niin ei alusta ollut. Miten sitten alusta oli? 1. Moos.2:20 kertoo, että mikään Jumalan luomistöistä ei ollut miehelle riittävää. Eläimet tai enkelit eivät tyydyttäneet Aatamia. Hän tarvitsi kaltaisensa, mutta kuitenkin erilaisen. Jumala loi Adamin ensin ja antoi hänelle aikaa ymmärtää tarvitsevansa toisen. Tämä ymmärrys tarpeesta asettaa naisen korkealle tasolle ja samalla se julistaa tasavertaisuutta.

Mooses ehkä salli avioeron sen takia, että kovasydämiset mahdollisesti vahingoittavat toisiaan, ellei hän sallisi avioeroa? Toisena selityksenä voi olla naisen suojeleminen? Avioliittoon mentäessä naisen tuli olla neitseellinen. Erokirja oli vakuutena siitä, että hän oli menettänyt neitsyytensä kunniallisena naisena, toisen miehen omana ja siten erokirja tarjosi mahdollisuuden solmia uusi avioliitto.
"Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan." (5. Moos.24:1)
Lausunto synnytti sekavuutta, se saattoi johtua siitä, että laissa ei kerrota, mitä epämieluisuus oli?
Malakia puhuu puolisosta ystävänä ja kumppanina. Hän ei painota juridista puolta, vaikka tunsi Mooseksen lain. Näin Malakia nostaa esille naisen arvon. Käyttämällä kumppani ja ystävä sanaa, vaimo on arvokas, eikä hylättävä esimerkiksi puuron pohjaan palamisen vuoksi, joka oli juutalaisen Rabbi Hillelin edustaman koulukunnan näkemys.

Joka tapauksessa avioerotilanne tuon ajan kulttuurissa oli naiselle surkea, ehkä siksi Malakia kohdistaa sanansa miehille. Miehet olivat hakemassa eroa, joskin Egyptistä on löytynyt papyruksia, joiden joukossa on säilynyt juutalaisia avioliittosopimuksia, jotka osoittavat, että myös nainen saattoi ottaa eron miehestään. (vrt Mk. 10:12, 1 Kor 7:10-11)