Tervetuloa oppimaan Jumalan Sanaa!

Jeesus on Raamatun keskus. Jeesus sitoo VT:n ja UT:n toisiinsa. VT on ymmärrettävä Jeesuksesta käsin. Hän tekee Raamatun yhtenäiseksi. Raamattu ei ole vain tiedon jakamista. Raamattu on myös armonväline, sillä Raamattu välittää pelastuksen.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Salaperäinen Jeesus

Raamatussa ensimmäisenä mainittu pappi ilmestyy salaperäisesti ja katoaa salaperäisesti. Melkisedek mainitaan Raamatussa useasti, mutta vain kolmessa yhteydessä: Hebrealaiskirjeessä useasti mm viidennessä ja seitsemännessä luvussa, 1. Moos. 14:18 ja Ps 110:4.

1. Moos.14 kertoo meille kuninkaiden välisistä sodista, joissa Abramin veljenpoika Loot vangitaan ja hänen omaisuutensa ryöstetään. Loot oli onnettomuudekseen ahneuden vaikutuksesta valinnut asuinpaikakseen houkuttelevan Sodoman. Abram oli antanut Lootin valita asuinpaikkansa ennen häntä. Loot oli nähnyt kuinka Jordanin alanko oli runsasvetistä seutua ja siirtyi telttoineen alangon kaupunkien liepeille päätyen kaupungin houkutusten saattelemana Sodomaan. Sodoman asukkaat olivat turmeltuneita ja tekivät paljon syntiä. Abram jäi kanaaninmaahan ja asettui asumaan Hebroniin Mamren tammistoon, jonne hän rakensi alttarin Herralle. Abramin kuultua veljenpoikansa Lootin kohtalosta hän kokoaa taistelukelpoiset miehensä vapauttamaan Lootin ja hänen väkensä omaisuuksineen.

Abramin lyötyä Kedorlaomerin kuninkaat hän paluumatkalla kohtaa Sodoman kuninkaan. Tätä ennen hänelle ilmestyy juutalaisille ja myös kristityille tärkeä henkilö, Salemin kuningas, Jumalan, Korkeimman pappi Melkisedek. Melkisedek toi leipää ja viiniä siunaten Abramin: "siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja. Kiitetty olkoon korkein Jumala, joka antoi sinun lyödä vastustajasi."
Abram antoi hänelle kymmennykset kaikesta. Salem on Psalmin 76:3:n mukaan eräs Jerusalemin nimistä.

Melkisedek hyppää jostakin keskelle Raamatu tekstiä leipää ja viiniä mukanaan. Mistä hän tulee ja minne menee? Varmoja vastauksia tuskin löytyy?
Salemin kuningas Melkisedek uskoi Jumalaan. Hän toimii pakanallisen maan keskellä elävän Jumalan palvelijana tuoden Abramille Herran ehtoollisen elementit. Psalmi 110:4 kertoo ikuisesta pappeudesta, joka on Melkisedekin pappeutta.
1. Mooseksen kirjassa esitellään tärkeimpien henkilöiden suvut, ennenkuin heistä kerrotaan tarkemmin. Melkisedekiä ei esitellä, vaikka hän selvästi on merkittävä henkilö, koska itse Abram saa häneltä siunauksen. Hebrealaiskirjeen teksteissä Melkisedekissä nähdään Kristuksen pappeus. Jeesus uhrasi itsensä ja astui kaikkeinpyhimpään. Temppelin kaikkeinpyhin symboloi taivasta. Vain Aaronin jälkeläisillä oli pappisoikeus astua kaikkeinpyhimpään. Tässä mielessä Jeesuksen palvelus muistuttaa aaronilaista pappeutta. Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla "Alussa oli Sana". Tämä Sana oli Jumala. Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme. Jo alussa oli Sana. Eli Jeesus on ollut jo alussa. Jeesuksella ei siten ole alkua eikä loppua, hän on aina ollut ja hän on ikuinen Jumala. Psalmista 110:4 saamme lukea: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." Samoin hebrealaiskirje: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan". (Hebr.5:6)

Melkisedek on kuitenkin ollut myös todellinen henkilö, koska Abram antoi hänelle kymmennykset kaikesta saaliista. Ohjeen kymmennysten antamisesta Mooses antaa paljon myöhemmin kansalleen. Kyseessä oli laki, jolla huolehdittiin siitä, että papit ja leeviläiset huolehtisivat jumalanpalvelustoiminnasta ja niihin liittyvistä uhrausten suorittamisesta.

Ehtoollisaterian tuomaa siunausta Abram tarvitsi. Sodoman kuningas tekee Abramille houkuttelevan tarjouksen: "Sodoman kuningas sanoi Abramille: "Anna minulle ihmiset. Karjan ja tavaran voit pitää itse." (1. Moos. 14:21) Abramilla oli oikeus saaliiseen, mutta Sodoman kuningas ovelasti tarjoaa tavaroita Abramille ikäänkuin ne olisivat kuuluneet hänelle. Jos Abram olisi suostunut tähän tarjoukseen, Sodoman kuninkaasta olisi tullut Abramin hyväntekijä. Abram ymmärsi hyväntekijän olleen kuitenkin Jumala. Siksi hän vastaa Sodoman kuninkaalle: "Minä nostan käteni Herran, Korkeimman Jumalan puoleen, joka on luonut taivaan ja maan ja vannon: minä en ota mitään sinun omaasi, en edes langanpätkää tai sandaalinhihnaa. Silloin et voi sanoa: Minä olen tehnyt Abramista rikkaan."

Abram siis vastustaa kiusausta saman Jumalan nimessä, jossa hän sai siunauksen Melkisedekiltä. Näyttäisi siltä, että Jumala vahvisti Abramia ehtoollisella. Leipä ja viini toimivat symbolina kuninkaallisesta juhla-ateriasta (1. Sam 16:20).

Hebrealaiskirje avaa Melkisedek-salaisuutta kertomalla Hänen olevan esikuva tulevasta Messiaasta, jolla on sekä kuninkaallinen, että papillinen virka. (Hepr. 5:6-10; 6:20-7:28) Jeesuksen pappeus perustuu varhaisempaan jumalalliseen järjestykseen kuin leeviläisten pappeus on (Hebr 7:4-19). Melkisedekin salainen syntyperä voidaan nähdä esikuvana Kristuksesta, hänen jumalallisesta alkuperästään. (Hepr 7:3) Virka ei ole syntynyt syntyperää koskevan lain määräyksen mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. (Hepr 7:16)

Melkisedekin ja Abramin kohtaaminen on kiehtonut juutalaisia ja kristittyjä. Vaikka VT ilmaisee sen vain muutamalla jakeella, sillä ilmeisestikin on ollut valtavan suuri merkitys? Vaikuttaisi siltä, että Abram kohtaa  ehtoollisateriassa Jeesuksen.
Sama mahdollisuus on sinulla ja minulla. Jos saamme uskossa nauttia ehtoollisen, kohtaamme Jeesuksen. Näillä kohtaamisilla on suurempi merkitys, kuin saatamme ymmärtää. Pelastava usko tarjotaan Jeesuksessa. Jumala tarjoaa meille mahdollisuuden tähän pelastavaan uskoon Sanansa välityksellä. Sana on mukana myös ehtoollisessa: Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti maljan, kiitti ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Sattumako meitä ohjaa?

Sattuman sanelemaako? Puhutaanko Raamatussa sattumasta?

Miksi Raamatussa on kertomus tavallisten ihmisten arjesta? Mitä Ruutin kirja viestittää meille tähän aikakauteen? Miten Ruutin kirjasta löytyy Kristus?

Kertomus Ruutista luvatun maan kansan keskuudessa osuu Tuomarien hallitsemaan aikakauteen. Eletään aikakautta n. 1100eKr. Ruutin kirjassa kerrotaan paljon maanviljelyksestä, joka kertoo meille siitä, että paimentolaiskansa oli omaksunut maanviljelyksen pääelinkeinokseen. Samalla se kertoo paimentolaiskansan pysyvämmästä asumisesta tietyllä seudulla. Juudan heimon asuinalue Kuolleenmeren länsipuolella oli normaalisti hedelmällistä, mutta toisinaan sateet jäivät tulematta ja sato lakastui ennen valmistumistaan.

Matteuksen evankeliumin alussa esiintyvästä sukuluettelosta löydämme Ruutin kirjasta tuttuja nimiä, kuten Boas ja Ruut. Ruut kuului sukuun, josta aikanaan syntyy kuningas Daavid ja ylimmäinen kuningas Jeesus. VT:n ominaispiirre on, että se usein seuraa sen suvun vaiheita, josta Kristus aikanaan syntyy.

Ruutin kirjan tärkeä viesti on Jumalan erityinen johdatus. Siinä esiintyy vahvasti myös ihmsten välinen ystävyys, sekä ihmisten ja Jumalan välinen ystävyys.

Ruutin kirjan ensimmäinen jae kertoo alkutilanteesta:
”Siihen aikaan kun tuomarit hallitsivat, tuli nälänhätä maahan. Silloin muuan Juudan Beetlehemin mies lähti sieltä ja asettui vaimonsa ja kahden poikansa kanssa muukalaisena asumaan Mooabin maahan.”
Tuomarien aikakausi tuo mieleen synkän ajan, jolloin kieroutuneet tuomarit hallitsivat. On hyvä havaita, että muuan mies lähti ”leivän ja ylistyksen talosta”, sillä sana Juuda tarkoittaa ylistystä ja sana Beetlehem ”leivän taloa”. Leivän ja ylistyksen talossa usko Jumalaan säilyi synkästä aikakaudesta huolimatta. Jae kertoo nälän olleen impulssi lähtemiselle Mooabin maahan. Sekä israelilaisten, että mooabilaisten sukujuuret lähtevät Abrahamin perheestä. Molemmat kansat puhuivat saman kielen murteita. Mooabilaiset olivat kuitenkin halveksittu kansa, eräs syy siihen oli heidän epäjumalansa Kemos, jota Juudan heimo piti iljetyksenä ja sen palvontaa syntinä. Nälkä pakotti liikkeelle. Usein ajattelemme vaikeiden elämäntilanteiden olevan merkki siitä, että olemme ajautuneet pois Jumalan tahdosta. Raamattu opettaa usein päinvastaista. Jumala ajaa omiaan uusiin elämäntilanteisiin muuttamalla olosuhteet sellaisiksi, ettei entinen elämänmalli ole mahdollista. Myös Jaakob oli nälän takia pakotettu lähettämään poikansa Egyptiin hakemaan ruokaa. Egyptillä kuvataan maailmallista, epäjumalia palvelevaa turmiollista kansaa. Silti Jumalan kansan oli haettava sieltä leipä. Nyt käy samalla tavalla. Mooabin maasta on haettava leipää. Mitä ajatuksia tämä sinussa synnyttää? Jos kristittyheb joukosta joku ”eksyy” maailmaan tai käy kirjavasti erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa, onko kyseessä Jumalan tarkoittama tapa ajaa uuteen elämäntilanteeseen vai vihollisen eksytys? Tuhlaajapoikavertauksessa vieraalla maalla tuli nälänhätä. Siinäkin Jumala käytti nälänhätää hyväkseen, jotta kertomuksen ihmiset oppisivat jotakin uutta Jumalasta. Abrahamkin oli pelästynyt nälänhätää ja paennut Egyptiin. Raamatussa mainitaan toistakymmentä nälänhätää. Ne ovat muistutusta Jumalan tuomioista tai erityisistä asioihin puuttumisesta.
”Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi ja hänen kahden poikansa nimet Mahlon ja Kiljon; he olivat efratilaisia Juudan Beetlehemistä. Niin he tulivat Mooabin maahan ja oleskelivat siellä.”
Uudempi Raamatunkäännös kertoo heidän tulleen Mooabin maahan ja jääneen sinne asumaan. Vaimon nimi Noomi tarkoittaa miellyttävää tai suloista.
”Ja Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi jälkeen kahden poikansa kanssa.”
Nämä ottivat itselleen mooabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut. Ja he asuivat siellä noin kymmenen vuotta. Ja myös nuo molemmat, Mahlon ja Kiljon, kuolivat, niin että vaimo jäi yksin jälkeen kahdesta pojastaan ja miehestään.
Elimelekin perhe oli lähtenyt Betlehemistä nälkää pakoon uuteen maahan, mutta siellä vastassa olikin vain  kuolemaa. Missä oli Jumalan johdatus?

Mitä mahtoi Noomi ajatella? Itselleni tulisi mieleen Jumalan rangaistus. Noomi päättää palata Juudan kansan keskuuteen. Hän oli menettänyt kaiken omaisuutensa. Miniät haluavat mukaan, olihan Noomi miellyttävä, hänen olemuksensa oli julistanut hyvän Jumalan läsnäoloa. Noomi kuitenkin haluaa poikiensa vaimojen palaavan äitiensä luo, ovathan he vielä nuoria ja heillä mahdollisesti on parempi tulevaisuus kansansa keskuudessa. Orpa palaakin takaisin ja Raamattu ei hänestä tämän jälkeen kerro. Ruut haluaa seurata Noomia. Ruutin päätös seurata Noomia sisältää seitsenkertaisen vakuutuksen. Luukas 14:33: ”Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.” Ruut luopui kaikesta. Ruut koki Noomin kautta Jumalan rakkautta, eikä tahtonut menettää sitä. Ruut oli valmis hyväksymään köyhyyden ja leskeksi jäämisen loppuelämäkseen, voidakseen elää yhdessä Noomin kanssa ja siten Jumalan yhteydessä. Palattuaan Noomi kehottaa kansaansa kutsumaan häntä Maraksi, sillä kaikkivaltias on kohdellut häntä ankarasti. Mara tarkoittaa onnettomuutta tai katkeruutta.

Ja mooabilainen Ruut sanoi Noomille: "Anna minun mennä pellolle poimimaan tähkiä jonkun jäljessä, jonka silmien edessä saan armon". Noomi vastasi hänelle: "Mene, tyttäreni!" (2:2)
Pudonneiden tähkien keräämisen lupa oli annettu Mooseksen laissa. Tämä oli Jumalan tapa pitää huolta köyhistä. (3 Moos. 19:9-10, 3 Moos. 23:22, 5 Moos. 24:19) Ruut lähti, mutta tuskin hänellä muukalaisena oli aavistustakaan mille pellolle mennä? Jumala kuitenkin johdatti hänet Boaksen pellolle. Miten? Saiko Ruut jonkin merkin Jumalalta? Raamattu kertoo:
”Niin Ruut lähti poimimaan tähkiä viljankorjaajien jäljiltä ja osui sattumalta peltopalstalle, jonka omisti Boas, Elimelekin sukulainen.” (2:3 Raamatunkäännös 1992)
”Niin hän lähti ja meni poimimaan eräälle pellolle leikkuuväen jäljessä; ja hänelle sattui niin, että se peltopalsta oli Booaan, joka oli Elimelekin sukua.” (2:3 Raamatunkäännös 1933/38)

Boas näyttää heti kiinnostuvan Ruutista: "Sitten Boas sanoi palvelijallensa, joka oli leikkuuväen päällysmiehenä: "Kenen tuo nuori nainen on?" (2:5) Palvelija, joka oli leikkuuväen päällysmiehenä, vastasi ja sanoi: "Se on se nuori mooabitar, joka tuli Noomin mukana Mooabin maasta. Hän sanoi: 'Salli minun poimia ja koota tähkiä lyhteiden väliltä leikkuuväen jäljessä'. Niin hän tuli ja on ahertanut aamusta varhain tähän saakka; vasta äsken hän hiukan levähti tuolla majassa." Niin Boas sanoi Ruutille: "Kuules, tyttäreni! Älä mene muiden pelloille poimimaan äläkä lähde pois täältä, vaan pysyttele täällä minun palvelijattarieni mukana. Pidä silmällä, millä pellolla leikataan, ja kulje heidän jäljessään. Minä olen kieltänyt palvelijoitani koskemasta sinuun. Jos sinun tulee jano, niin mene astioille ja juo vettä, jota palvelijat ammentavat. Silloin Ruut heittäytyi kasvoilleen, kumartui maahan ja sanoi hänelle: "Miten olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin että huolehdit minusta, vaikka olen vieras?" Boas vastasi ja sanoi hänelle: "Minulle on kerrottu kaikki, mitä sinä olet tehnyt anopillesi miehesi kuoltua, kuinka jätit isäsi ja äitisi ja synnyinmaasi ja lähdit kansan luo, jota et ennen tuntenut. Herra palkitkoon sinulle tekosi; tulkoon sinulle täysi palkka Herralta, Israelin Jumalalta, jonka siipien alta olet tullut turvaa etsimään." Ruut sanoi: "Minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, herrani, sillä sinä olet lohduttanut minua ja puhutellut palvelijatartasi ystävällisesti, vaikka en ole yhdenkään sinun palvelijattaresi vertainen". (2:6-13)

Huomio kiinnittyy Boaksen hyvään tahtoon huolehtia köyhästä vieraan maan kansalaisesta. Näin toimii myös Jeesus. Hänen huomionsa kiinnittyy siihen, joka ei ole mitään. Hän huolehtii vieraan hylkiökansan köyhästä lapsesta. Boas on ennakkokuva Jeesuksesta. Boas tietysti näki sisäisen kauneuden lisäksi Ruutissa ulkoista kauneutta, joka ohjasi häntä auttamaan kiinnostuksen kohdettaan. Ruutin näkökulmasta ei ollut näin. Hän saattoi vain ihmetellä, miten Jumala on hänelle näin hyvä? Ruut ei löydä tähän vastausta itseään tutkimalla. Boas kuitenkin rakastuu Ruutiin ja haluaa huolehtia hänestä entistä enemmän. Myös Jeesus rakastaa meitä aivan erityisesti ja haluaa huolehtia meistä entistä enemmän.

Ruutin anoppi Noomi tietää Boaksen olevan sukulainen kuolleen miehensä Elimelekin kautta. Mooseksen laissa kerrotaan sukulunastuslaista, jonka Noomi tunsi. Noomi kertoo Ruutille, mitä hänen on tehtävä havaittuaan Boaksen rakastumisen tyttöön. Ruutin on jollain tavalla ilmaistava tahtonsa tämän puolisoksi ja sukulunajastaksi. Vasta sen jälkeen Boas voi toimia. Näin myös me menemme syntiemme tähden Jeesuksen luo ja pyydämme hänet lunastajaksi. Ruutin tahdonilmauksen jälkeen vastuu jatkosta jää Boakselle. Myös pelastuksessa on kyse siitä, että annamme vastuun elämästämme Jeesukselle. Jeesuksen tehtävänä on huolehtia siitä, että hänen luokseen paenneesta ihmisestä huolehditaan. Tahdonilmauksen jälkee Ruut sai rauhassa asettua aloilleen ja odottaa. Asia on Boaksen hoidossa ja hän vie sen loppuun. Lunastaminen on Boaksen työ. Meillä on Vapahtaja, jonka hoidossa saamme levätä, hän on meidän Lunastajamme.

Neljännen luvun alku kertoo tuon ajan oikeusistunnosta, joka tapahtui tuohon aikaan kaupunginportilla. Boasin oli mentävä kaupunginportin kokouspaikalle, koska ilmeni, että oli toinen vielä läheisempi Elimelekin sukua oleva, jolla oli sukulunastajan oikeus ennen Boasia. Kaupungin vanhimmat muodostivat tuomariston. Toinen sukulunastaja luopuu lunastusoikeudestaan kuultuaan, että siihen sisältyy moabilaisen Ruutin lunastaminen eli ottaminen vaimoksi. Tämä nimettömäksi jäänyt toinen sukulunastaja on kuva meille siitä, kuinka Jumalan laki ei kykene pelastamaan ihmistä. Laki ei lunasta, jonkun täytyy kärsiä syntiemme rangaistus ja rakastaa meitä. Se on ainoa tapa pelastua. Emme kykene täyttämään Jumalan vaatimuksia, tarvitsemme sukulunastajan.

Boas lunasti Ruutin vaimokseen ja läsnä oleva väki riemuitsee syntyneestä liitosta. (4:11) Ruut synnytti pojan, jonka nimeksi tuli Obed. Pojasta tuli Daavidin pappa. Obedille syntyi Iisai ja Iisaille Daavid. Daavidin suvusta aikanaan syntyy Jeesus.
Oliko siis sattumaa, että Elimelek lähti vieraaseen Mooabin maahan? Että Ruut oli itsepintainen, eikä palannut kotimaahansa? Että Ruut meni juuri Boaksen pellolle? Entä oliko Jumalan rangaistus, että Häneen uskova, Hänen lapsensa Noomi menetti miehensä, lapsensa ja omaisuutensa?

Tehdessäni syntiä vaimoani vastaan, teen syntiä Jumalaa vastaan

VT:n Malakian kirja on sen viimeinen, eli 39 kirja. Malakia on hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa sanansaattajaa tai viestinviejää. Itse kirjoittajasta ei tiedetä mitään. Juutalaisuudessa kirjoittajana pidetään Esraa, joka oli juutalainen pappi ja kirjanoppinut. Esran kirjan mukaan hän sai luvan viedä kultaa ja hopeaa Jerusalemin uudelleenrakentamiseen v 457eKr. Meille kuitenkin jää arvoitukseksi Malakian kirjoittajan henkilöllisyys. Malakian kirjan ajoituksesta jonkinlainen viite on siinä kerrotut uhritoimitukset. Temppeli on siis uudelleenrakennettu ja kirjan syntyminen osuu 515 eKr. jälkeen. Joka tapauksessa Malakia sulkee VT:n kirjoitukset ja toimii näin VT:n viimeisenä profeetallisena äänenä. Tämän jälkeen lainopettajista tuli tiennäyttäjiä kansalle ja farisealaisuus alkoi muotoutua. Profeetallisen sarjan katkettua syntyy vain tavallista kirjallisuutta. Profeettoja esiintyy tämän jälkeenkin, mutta heidän tehtävänsä oli julistaa jo aiemmin puhuttua sanaa. Bibliassamme apokryfikirjat on sijoitettu Malakian kirjan jälkeen. Apokryfikirjat kertovat juutalaisten vaiheista tuon ajan jälkeen, mutta varsinaisen Raamatun kohdalla syntyy hiljaisuus, jonka 400 vuotta myöhemmin katkaisee Johannes Kastaja. Malakian kirjan viimeiset luvut kertovatkin tästä ennustaen profeetan tulon.


Malakian mukaan Herran seurakunnan johtaja kunnioittaa Herraa ja lähestyy Häntä vavisten (2:5). Erityisesti pappi valvoo, että hänen opetuksensa on luotettavaa ja että hän vaeltaa vilpittömästi (2.6). Papin on osattava opettaa (2.7). Ellei pappi täytä näitä, Herra tekee papin halveksituksi ja saattaa hänet häpeään (2.9).

Malakian kirja kertoo myös Jumalaapelkääväisten ilosta, jonka taustana on ilo Raamatusta:
"Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät, puhuvat kaikesta tästä, Herra kuulee, mitä he sanovat. Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään. Se koituu iloksi niille, jotka kunnioittavat häntä ja pelkäävät hänen nimeään." (3:16)
Jumalan nimen pelkääminen tuottaa nykypäivän kristitylle päänvaivaa, sillä Raamattu itse todistaa Jumalan olevan Rakkaus. Paratiisissa Eeva ei voinut ymmärtää Jumala niin julmaksi, että kuolema voisi olla hänen Rakkauden täyttämälle Jumalalleen totta. Jumala on Rakkaus, kuolema on jotain pelottavaa, siksi käärmeen oli lohdutettava, ei, ette te kuole. VT:a lukiessamme emme kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että Jumala on myös julma diktaattori. Diktaattorilla on oikeus tehdä meille mitä tahansa kysymättä meiltä mitään. Perisyntimme tähden meidän on vaikea uskoa Jumalan Sanaa niissä kohdin, missä on kehoitus pelätä Häntä. Joka tapauksessa Jumalaan kohdistuva pelko kääntyy evankeliumiksi niille kristityille, jotka hahmottavat  Raamatun opettaman Jumalan pelon oikealla tavalla. Myös havainto siitä, että Raamattu ei opeta pelkäämään ihmistä, syntiä tai Saatanaa, itseasiassa mitään muuta Raamattu ei kehoita pelkäämään, kuin Jumalaa. Kun saan pelätä vain Häntä, minun ei tarvitse pelätä mitään muuta. Saan ja voin rohkeasti julistaa oikeaksi ymmärtämääni asiaa välittämättä hengellisten viisasteluista tai herätysliikkeiden kirjavista näkemyksistä.

"opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat" (2:9)
Opetustehtävään asetettujen sanat riippuivat siitä, keitä oli läsnä. Tällöin opettajalla on suuri kiusaus puhua sen suuntaisesti, jota kuulijat odottavat. Ihmisen taipumus on väistää mahdollisia ongelmia, joita aina seuraa totuuden puhujalle. Jos Sanaa opettava osaisi olla pelkäämättä ihmistä, näin ei tapahtuisi.
Toisen luvun jakeet 10:stä eteenpäin osoittavat, että Malakian aikalaiset katsoivat oikeudekseen hylätä vaimonsa, jonka kanssa he olivat kulkeneet nuoruudesta saakka. Hammurabin laki oli noihin aikoihin monien yhteiskuntien lain pohja. Hammurabin lain mukaan avioliitossa oli kyse vain sopimuksesta. Juutalaisuuden ympärillä oleva kansa ei ollut samalla tavalla sitoutunut avioliittoon, kuin Jumalan omaisuuskansa. Juutalaisen kansan avioliitossa oli kyse liitosta, jonka Jumala oli säätänyt.
Laaban tyttärien isänä sanoo Jumalan olevan todistajana pitäessään puheen Jaakobille:
"Jos sinä kohtelet huonosti tyttäriäni ja otat muita vaimoja heidän lisäkseen, niin silloin on Jumala oleva sopimuksemme todistajana, vaikka yhtään ihmistä ei olisi läsnä sen todistajana." (1. moos 31:50)
Myös sananlaskuissa viitataan Jumalan solmimaan liittoon:
"Pidä vierelläsi viisaus, se torjuu vieraan naisen, joka sanoillaan sinua julkeasti viekoittelee. Hän on hylännyt elämänkumppaninsa, unohtanut Jumalan solmiman liiton." (snl 2:16-17)
Jumalan näkökulmasta sellainen, joka hylkää puolisonsa, hylkää liiton Jumalan kanssa. Kristittynä tehdessäni syntiä vaimoani vastaan, teen syntiä Jumalaa vastaan.

VT:n yhteiskunta oli patriarkaalinen, miehen asema oli turvatumpi kuin naisen. Nainen oli taloudellisesti riippuvainen miehestään ja miehen katsottiin omistavan vaimonsa. Mooseksen lain mukaan miehellä oli oikeus antaa vaimolle erokirja. Tästä huolimatta Raamatun avioliittokäsitys ei mukaile patriarkaalisen yhteiskunnan ihanteita. Jumala kehottaa Abrahamia kuulemaan Saaraa (1 Moos 21:12). Rebekka ymmärtää Iisakia paremmin Jumalan suunnitelman nostaa nuorempi veli vanhemman edelle. Mooseksen lähtiessä takaisin Egyptiin pelastamaan orjuudessa olevaa kansaa, menomatkalla syntyneen ongelman tiimoilta hänen vaimonsa on tilanteen tasalla ja ympärileikkaa heidän poikansa. Kun Jeesus selittää mooseksen lain antaman mahdollisuuden erokirjan antamisen vaimolleen, Hän sanoo sen olevan seurausta ihmisen sydämen kovuudesta. Luomiskertomukseen viitaten hän julistaa avioeron mahdottomaksi ratkaisuksi kristitylle ihmiselle. ("Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" Mk 10:1-12) Malakian kirjassa ennakoidaan myös tätä uutta messiaanista aikakautta, jolloin avioliitto elinikäisenä suhteena miehen ja naisen välillä toteutuu.

Kun Jeesukselle esitetään kysymys erokirjasta. Hän kertoo, että teidän kovuutenne tähden näin tapahtui. Hän viittaa siihen, että niin ei alusta ollut. Miten sitten alusta oli? 1. Moos.2:20 kertoo, että mikään Jumalan luomistöistä ei ollut miehelle riittävää. Eläimet tai enkelit eivät tyydyttäneet Aatamia. Hän tarvitsi kaltaisensa, mutta kuitenkin erilaisen. Jumala loi Adamin ensin ja antoi hänelle aikaa ymmärtää tarvitsevansa toisen. Tämä ymmärrys tarpeesta asettaa naisen korkealle tasolle ja samalla se julistaa tasavertaisuutta.

Mooses ehkä salli avioeron sen takia, että kovasydämiset mahdollisesti vahingoittavat toisiaan, ellei hän sallisi avioeroa? Toisena selityksenä voi olla naisen suojeleminen? Avioliittoon mentäessä naisen tuli olla neitseellinen. Erokirja oli vakuutena siitä, että hän oli menettänyt neitsyytensä kunniallisena naisena, toisen miehen omana ja siten erokirja tarjosi mahdollisuuden solmia uusi avioliitto.
"Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan." (5. Moos.24:1)
Lausunto synnytti sekavuutta, se saattoi johtua siitä, että laissa ei kerrota, mitä epämieluisuus oli?
Malakia puhuu puolisosta ystävänä ja kumppanina. Hän ei painota juridista puolta, vaikka tunsi Mooseksen lain. Näin Malakia nostaa esille naisen arvon. Käyttämällä kumppani ja ystävä sanaa, vaimo on arvokas, eikä hylättävä esimerkiksi puuron pohjaan palamisen vuoksi, joka oli juutalaisen Rabbi Hillelin edustaman koulukunnan näkemys.

Joka tapauksessa avioerotilanne tuon ajan kulttuurissa oli naiselle surkea, ehkä siksi Malakia kohdistaa sanansa miehille. Miehet olivat hakemassa eroa, joskin Egyptistä on löytynyt papyruksia, joiden joukossa on säilynyt juutalaisia avioliittosopimuksia, jotka osoittavat, että myös nainen saattoi ottaa eron miehestään. (vrt Mk. 10:12, 1 Kor 7:10-11)