Tervetuloa oppimaan Jumalan Sanaa!

Jeesus on Raamatun keskus. Jeesus sitoo VT:n ja UT:n toisiinsa. VT on ymmärrettävä Jeesuksesta käsin. Hän tekee Raamatun yhtenäiseksi. Raamattu ei ole vain tiedon jakamista. Raamattu on myös armonväline, sillä Raamattu välittää pelastuksen.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Abrahamin alttari jumalanpalveluksen esikuva

Jumala kutsuu Kaldean Uurista muinaisesta Babyloniasta kotoisin olevan Terahin pojan Abramin, joka Herran käskyn mukaan lähtee Kanaaninmaahan. Myöhemmin Jumala antaa hänelle nimeksi Abraham. Voidaan sanoa, että Abrahamista, kansojen isästä lähtee liikkeelle maailmanhistorian tärkein sanoma, joka aikanaan johtaa Jeesuksen syntymään. Abraham rakensi alttarin Morianvuorelle ja valmistautui uhraamaan poikansa Iisakin polttoteurasuhrina. Abraham mielessään tämän tekikin. Hän päätteli, että Jumala kykenee herättämään Iisakin kuolleista (Hepr. 11:19). Poika Iisak annettiin Abrahamille takaisin ylösnousemuksen ennusmerkiksi. Jeesus valmisti ylösnousemuksellaan meille ruumiin ylösnousemuksen.

Tapaus on esikuvaa tulevasta. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Abraham ja Iisak kulkivat loppumatkan Moorian vuorelle kahden, kuten Jeesus Isän kanssa. Opetuslapset jättivät hänet. Iisak kantoi polttouhripuut, kuten Jeesuskin ristiään. Iisak oli jo nuorukainen, perimätiedon mukaan 25 vuotias. Hän olisi halutessaan voinut paeta tilannetta, mutta alistui isänsä Abrahamin tahtoon, kuten Jeesuskin.

Luterilaisen jumalanpalveluksen esikuvana on pidetty Abrahamin jumalanpalvelusta alttarin äärellä. Samoin kuin Abraham, alttarin äärellä me huudamme avuksi Herran nimeä ja julistamme Herran nimessä. Alttari on erityisesti uhrin ja rukouksen paikka. Krusifiksi alttarilla kuvaa uhraamista. Alttarikynttilän ylös kohoava liekki on osoituksena siitä, että alttari on rukouksen paikka. Rukoukset osoitetaan kaikkivaltiaalle Jumalalle.