Kristillinen kaste - varhaiskirkon kastekäytäntö

 26.1.2023 Mitä kaste on? Nettiluento kasteesta. 

Millaisia kastekäsityksiä on? Onko Vanhassa Testamentissa Raamatun mukaan kasteen esikuvia? Miten varhaiskirkko oli tulkinnut kasteen Vanhan testamentin ja Uudeksi Testamentiksi koostuvien pyhien kirjoitusten pohjalta? Oliko lapsikaste käytänteenä varhaiskirkossa?             Esitysmateriaali PDF-tiedostona. 

Abrahamin alttari jumalanpalveluksen esikuva

Jumala kutsuu Kaldean Uurista muinaisesta Babyloniasta kotoisin olevan Terahin pojan Abramin, joka Herran käskyn mukaan lähtee Kanaaninmaahan. Myöhemmin Jumala antaa hänelle nimeksi Abraham. Voidaan sanoa, että Abrahamista, kansojen isästä lähtee liikkeelle maailmanhistorian tärkein sanoma, joka aikanaan johtaa Jeesuksen syntymään. Abraham rakensi alttarin Morianvuorelle ja valmistautui uhraamaan poikansa Iisakin polttoteurasuhrina. Abraham mielessään tämän tekikin. Hän päätteli, että Jumala kykenee herättämään Iisakin kuolleista (Hepr. 11:19). Poika Iisak annettiin Abrahamille takaisin ylösnousemuksen ennusmerkiksi. Jeesus valmisti ylösnousemuksellaan meille ruumiin ylösnousemuksen.

Tapaus on esikuvaa tulevasta. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Abraham ja Iisak kulkivat loppumatkan Moorian vuorelle kahden, kuten Jeesus Isän kanssa. Opetuslapset jättivät hänet. Iisak kantoi polttouhripuut, kuten Jeesuskin ristiään. Iisak oli jo nuorukainen, perimätiedon mukaan 25 vuotias. Hän olisi halutessaan voinut paeta tilannetta, mutta alistui isänsä Abrahamin tahtoon, kuten Jeesuskin.

Luterilaisen jumalanpalveluksen esikuvana on pidetty Abrahamin jumalanpalvelusta alttarin äärellä. Samoin kuin Abraham, alttarin äärellä me huudamme avuksi Herran nimeä ja julistamme Herran nimessä. Alttari on erityisesti uhrin ja rukouksen paikka. Krusifiksi alttarilla kuvaa uhraamista. Alttarikynttilän ylös kohoava liekki on osoituksena siitä, että alttari on rukouksen paikka. Rukoukset osoitetaan kaikkivaltiaalle Jumalalle.

Henkivallat yrittivät estää Jeesuksen syntymän

Myös kristillisissä piireissä Raamatun lukija jää helposti pohtimaan Vanhan Testamentin asemaa. VT mielletään usein väkivaltaiseksi, sen jumalakuva saattaa olla vastenmielinen, sen aiheet ja asiat eivät kohtaa nykyaikaa. Kirkon historian aikanakin VT:sta on haluttu päästä eroon, mutta nämä on päättäväisesti torjuttu.

VT:n teologinen rikkaus antaa kuitenkin UT:n sanomalle merkityksen. Kun saa innostuksen tutkia VT:a, saattaa yllättyä siitä, kuinka ajankohtainen kirjakokoelma se onkaan. Raamattu koostuu 66 kirjasta, joista 39 on VT:ssa. VT:n vanhimmat osat on kirjoitettu 1000 vuotta eKr. Ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle perimätietona ja muistiinmerkittynä. Erityisesti VT:a alettiin kirjoittamaan muistiin n. 500 EKr. Ajoitus osuu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta paluuseen.

Tutkikaa Herran tekoja!

Jumala haluaa kertoa itsestään meille kirjaimia ja sanoja välineenä käyttäen, emme kuitenkaan jaksa olla kiinnostuneita Hänestä. Psalminkirjoittaja toteaakin hyväksi sen osan, joka löytää ilonsa ilonsa Herran laista tutkien sitä päivin ja öin. (Ps.1:1-2) Monet ovat Raamattua lukiessaan ja tutkiessaan jossakin vaiheessa huomanneet, että he eivät enää itse olekaan tutkimassa tekstiä, vaan Raamattu on Sanallaan alkanut tutkia heitä. Sana on muuttunut eläväksi.


Psalminkirjoittajalle Jumala on ollut tärkeä. Psalmissa 27 jakeessa neljä pyydetään Herralta yhtä asiaa: että saisi asua Herran temppelissä kaikki elämänsä päivät ja näin katsella Herran ihanuutta hänen pyhäkössään odottaen, että Hän vastaa. Psalminkirjoittaja on ihmetellyt, mitä hyvää Jumala onkaan tehnyt: "Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä." (Ps 111:2)
Erityisen toivottavaa on, että saarnapaikoille nousevat tutkivat sanaa rakastaen sitä. Kansakunnan tuho alkaa hengellisestä luopumuksesta. Lempeänoloinen, mutta kovaa tuomion sanomaa välittävä Jeremia ei väistänyt tehtäväänsä. Hän julisti Jumalan sanaa, vaikka vastaanotto oli heikkoa.

Voiko perinne estää evankeliumin etenemistä?

Olen herätysliikkeessä kasvaneena saanut pysähtyä tunnistamaan itsessäni vaikuttavia perinteestä nousevia ilmiöitä. Perinteet sinänsä ovat arvokas ja hieno juttu, mutta jos ne nousevat evankeliumin levittämisen esteeksi, silloin ne on hylättävä.

Kristittynä haluan olla uskollinen sille, mitä Raamatussa on kirjoitettu. Haluan olla konservatiivi sanassa, mutta voisin olla uudistusmielinen siinä, millä tavalla ja millä välineillä Jumalan sanaa vien eteenpäin.
Lutherin aikakautena katolinen kirkko oli perinteensä vanki, näin myös evankeliumi paavin kirkossa jäi vangittuun tilaan.
Luther oli sanassa konservatiivi, mutta uudisti toimintamuodot ja käytännössä koko kirkon. Jotkut uudistusmieliset taisivat mennä liiankin pitkälle, Lutherin oli tultava pois piilopaikastaan ja todettava kapinallisille: "ei näin"

Jeesuksen tullessa lihaksi, juutalaiskansan usko oli ajautunut perinteensä kanssa eksyksiin. Jeesus uudisti radikaalisti toimintamuotoja, mutta pitäytyi siinä sanassa, mikä oli siihen saakka ollut, eli Vanhan Testamentin ilmoituksessa.

Jeesukseen uskovien on pidettävä kiinni sanasta, mutta vietävä sitä eteenpäin myös uusilla toimintatavoilla, kuten Luther käytti aikansa uusinta teknologiaa erittäin tehokkaasti hyödyksi. Kun katselen etäältä kirjapainotaidon syntymistä Lutheria edeltäneeltä vuosisadalta, näen Jumalan johdatusta. Raamattuja painettiin, ihmiset saivat omalla kielellään lukea Raamattua. Ymmärrys Jumalan sanasta syveni, evankeliumi sai tilaa, ihmiset vapautuivat uskomaan. Vapautukaamme mekin!

Kysynkö Herran tahtoa?

Jeremia esteli saamaansa Jumalan kutsua työhön tekosyyllä, jonka taustalle kätkeytyi pelko. Kuinka monta Jumalan tarkoitusta minä olen ollut estelemässä pelkojeni tai maineeni tähden? Jumala ei odottanut Jeremiaalta mitään erityisiä suorituksia, vaan Hän itse tekisi nuoresta miehestä sen, mikä oli tarkoitus. Jumalan valinta antoi Jeremiaalle arvovaltaa, mutta se oli myös avuksi hänelle siinä, että hän saattoi kääntää katseensa pois itsestä ja suuntaamaan sen Jumalaan. Tämä ei silti ole helppoa, sillä jo seuraavasta jakeesta voimme lukea Jeremiaan estelevän annettua tehtävää vedoten nuoruuteensa. Jumala ei kuitenkaan kehota pelkäämään edes oman nuoruuden tai pitkän iän tuomia rasitteita. Raamatusta voimme löytää vain Jumalaan itseensä kohdistettuja pelkokehoituksia. Ihmisiä tai sielunvihollista Raamattu ei kehota pelkäämään.
"Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua." (Jer 1:8)
Jumala ei ainoastaan lupaa suojelua. sillä Hän lupaa myös kantaa vastuun sanastaan valvoen, että se toteutuu "minä itse valvon, että sanani toteutuu." (Jer 1:12) 

Jeremiaan kirjassa Jumala tekee meille yllättävän kysymyksen:
Näin sanoo Herra: "Mitä pahaa isänne minusta löysivät, kun he kääntyivät minusta pois? He lähtivät seuraamaan olemattomia jumalia ja menettivät arvonsa minun silmissäni."  (Jer 2:5)

Mitä väärää Jumala on tehnyt, että olemme saaneet milloin minkäkin aiheen kääntyä Hänestä pois? Meissä olevaa syntiä puolustamme väittämälle, etten voi itselleni mitään, koska Jumala loi minusta tällaisen. Tällaisen itsesäälin taustalle kätkeytyy syytös Jumalaa kohtaan. Eikö kaikki Jumalan luoma ollutkaan hyvää ja oikein tehtyä? 
Tekeekö Jumala jotain väärää meitä kohtaan? Tekeekö Jumala jotain väärin, kun emme ole kiinnostuneita Hänen sanansa tutkimisesta? Kansakunnan tuho alkaa hengellisestä luopumuksesta. Samalla tavalla myös yksittäiset ihmiset kulkevat tuhoaan kohti. Jumalasta luopuminen vie väistämättä epäjumalien palvontaan. Papeille ja sananpalvelijoille oli uskottu Jumalan sanan opettaminen kansalle. Jokaisen Jumalan sanaa opettavan tehtävänä on selvittää Jumalan tahtoa, vaikka onkin helpompaa mukautua ihmisten tahdon mukaiseen opetukseen säästyen vastustukselta. Jos Jumalan sanaa ei tunneta, ei myöskään tunneta sitä Jumalaa, jollaiseksi Hän itsensä Sanassaan ilmoittaa.

Kyselkäämme Herran tahtoa. Rukoilkaamme myös eksyneiden hengellisten johtajiemme puolesta. Se mitä tänä päivänä ajassamme tapahtuu, on tapahtunut myös profeetta Jeremiaan aikana:
Papit eivät kysyneet: "Mikä on Herran tahto?" Lainopettajat eivät minusta välittäneet, kansani paimenet luopuivat minusta, profeetat puhuivat Baalin nimissä. He palvelivat jumalia, jotka eivät voi auttaa.  (Jer 2:8)

Jumala kantaa vastuun sanastaan!

Jeremiaan kirja kertoo Jumalan valinneen Jeremiaan jo äitinsä kohdussa. Jumala haluaa rohkaista nuorta Jeremiaa olemaan varma ja peloton hoitaessaan tulevaa ikävää tehtäväänsä. Ikäänkuin kuulisimme Jumalan sanovan: "älä kanna huolta sanomasi saamasta vastaanotosta. Julista vain sanoma, jonka saat välitettäväksesi." Sananpalvelijan tehtävänä on välittää eteenpäin sitä, mitä Jumala on tehnyt ja sanonut. Tästä syystä tehtävään kutsuttu on julistuksestaan  ensisijaisesti vastuussa Jumalalle. Sama sana, jota sananpalvelija julistaa, koskee myös häntä itseään.

Jeremia kuitenkin pelkää. Hän nimittäin vetoaa nuoruuteensa väittäen ettei osaa puhua. (Jer 1:6) Jumala kuitenkin tunnisti Jeremiaan selittelyn takaa ihmispelkoa. Siksu Jumala sanookin Jeremiaalle:
"älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän ja puhu, mitä ikinä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua" (Jer 1:7-8)

Kun kaikkivaltias Jumala on suojelijanamme, ei tarvitse pelätä sielunvihollisen asettamia ansoja. Jumalan sana ei palaa takaisin tyhjänä, vaan toteuttaa aina Jumalan asettaman tarkoituksen. Sananjulistajan ei tarvitse katsoa itseensä, ei omiin mahdollisuuksiinsa, ei mielipiteisiinsä, vaan hän saa kertoa siitä, mitä Jumala on Raamattuun kirjoittanut. Siinä on kaikki.

Jeremiaan aikana suuri osa Raamatusta oli vielä kirjoittamatta, siksi Jumalan sana tuli kansalle profeettojen julistuksen välityksellä. Tänä päivänä sananpalvelijan tehtävä on helpompi, sillä Jumalan sanan mukaisessa julistuksessa voi aina vedota siihen, mitä Raamattuun on kirjoitettu.

Herra kysyi minulta: "mitä näet, Jeremia?" Minä vastasin: "Näen mantelipuun oksan" (Jer 1:11)

Mantelipuuta kutsuttiin herättäjäksi. Talven jälkeen se kukkii puista ensimmäisenä aikaisin keväällä. Se ikäänkuin julistaa talven päättymistä, mutta myös kuivan kesän saapumista. Jeremiaan tehtävä on herätellä ihmiset epäjumalanpalveluksista, joka oli luvatun kansakunnan pahin synti. Nykypäivän Suomessa kansakuntamme pahin synti näyttää olevan samankaltainen. Raamatun arvovalta Jumalan sanana on kyseenalaistettu. Kansakuntamme ei kovin paljon välitä siitä, mitä Jumala on sanonut. Vaikuttaa siltä, että ongelma vaivaa myös ev.lut. kirkkomme ylimpiä hengellisiä johtajia.

"Oikein, se on mantelipuun oksa" sanoi Herra, "minä itse valvon, että sanani toteutuu." (Jer 1:12)
Vaikka Jumala on kutsunut Jeremiaan kansansa herättelijäksi, vastuu sanasta pysyy Jumalalla. Jumala itse valvoo, että Jeremiaan välittämät sanat aikanaan täyttyvät. Sananpalvelijan on kuitenkin tunnettava Jumalan sana voidakseen julistaa sitä. Hänen täytyy tietää, mikä on Jumalan Sanaa. Toisaalta hän saa luottaa siihen, että julistettu Jumalan sana tekee aina tehtävänsä. Sen vaikutus on julistajaa suurempi, sillä Jumalan sanaan perustuva julistus on Jumalan sanaa, josta Jumala on itse vastuussa.

"Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään." Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan. Vaikka he ryhtyvät sotaan, he eivät sinua voita, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua."
(Jer 1:17-19)

Jeremiaalle oli jaksamisen kannalta tärkeää tietää, että hän julisti Herran sanaa, sillä hänen työnsä näytti tuloksettomalta ja toivottomalta.